Koronan kurittamassa maailmassa kannattaa matkata metsään, jossa turvavälit tulevat luonnostaan ja kaupan päälle saa desinfioitua mielen. Metsässä kulkeminen kohentaa myös tutkitusti terveyttä, tässä on syyslomailijoille helposti saavutettavat metsävinkit Seinäjoelta.
Metsä on vanhimpia luonnon terveyskeskuksia. Se on kaikille avoin matalan kynnyksen paikka, jossa mieliala kohoaa jo viidessä minuutissa. Aivoliitto kertoo, että tutkimuksen mukaan parikymmentä minuuttia rauhoittumista metsässä saa verenpaineen laskemaan. Lisäksi pulssi tasoittuu ja stressihormonin eritys vähenee. Kannattaa kuitenkin muistaa, että metsän parantava vaikutus heikkenee, jos retkestä tulee kiireinen suoritus. Ei siis hätiköidä, vaan annetaan ajan virrata vapaana metsän siimeksessä.
Seinäjoen luontohitti on Paukaneva, historiallinen neva, jonka ensimmäiset pitkospuut rakennettiin jo 1700-luvulla. Niitä pitkin kulkivat kirkottomat seinäjokelaiset sanankuuloon Nurmoon. Nuo ensimmäiset pitkospuut tuhoutuivat aikoinaan suuressa metsäpalossa. Nykymatkailijoille alueella on tarjolla liki kahdeksan kilometrin mittainen luontoreitti, jossa pärjää hyvin lenkkareillekin. Ellei satu astumaan suohon.
Kauniilla peltoaukeilla on paljon kuiskittavaa, siellä teloitettiin sisällissodan aikana 1918 ainakin 27 vangittua punakaartilaista. Paikalla on nykyään muistomerkki. Paukanevan kasvillisuus on karun kaunista, kuten suolla kuuluukin olla. Nyt syysloman aikaan luonto on värittänyt maiseman erityisen upeaksi. Reitiltä löytyy myös lintutorni ja laavu, jossa voi nauttia retkieväitä. Paukanevalle pääsee kätevästi Vaasantien varressa olevalta pysäköintialueelta.




Joupiska puolestaan tarjoilee syyslomailijalle kuntoa kohottavia aktiviteetteja. Seinäjokelaiset ovat ottaneet omakseen hiljattain valmistuneet kuntoportaat, siellä sopii lomailijankin käydä sykettä nostamassa. Ja jos mieli kaipaa lisää haasteita, niin Joupiskalta löytyy myös sotilasesterata. Mitäpä jos pistäisitte porukalle pikku kisan pystyyn? Jouppilanvuoren rinne on paikka, jossa Duudsonien hassuttelut saivat alkukimmokkeen.


Itse ihastuin tänä syksynä Kyrkösjärven ympäristössä sijaitsevaan Lakeuden luontopolkuun. Yövyimme matkailuautolla järven rannalla Kyrkösvuorentien päässä sijaitsevalla parkkipaikalla. Siitä vierestä lähtevä luontopolku johdattaa niin kauniisiin maisemiin – tuli hämmästeltyä, että ollaanko nyt todella vain muutaman kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta. Laajoja jäkäläpeitteitä, kallioita ja upeat näkymät järvelle. Kyllä siinä mieli lepäsi ja koirien oli hyvä tassutella.
Luotopolku on kuuden kilometrin mittainen ja tarjolla on myös lyhyempi 3,8 kilometrin reitti. Kyrkösvuorella sijaitsee näkötorni, josta aukeaa laajemmat kuvakulmat komeisiin maisemiin. Luontopolkua on maustettu yli 20 infotaululla ja muutamalla laavulla.


Virkistäviä juttuja – myös kaupungissa
Kun mieli on kirkastunut metsässä, voi koronatilanne huomioiden nauttia myös kaupungin tarjonnasta. Maskit päälle ja menoksi, kaupoissa on nyt tilaa shoppailla. Seinäjoella on hyvä valikoima vaateliikkeitä, persoonallisia putiikkeja ja viihtyisiä ravintoloita. Sekä tietenkin arkkitehtonisesti merkittävä Aalto-keskus, jonka nuorin helmi on Apila-kirjasto. Siellä käydessään hurmaantuu joka kerta yhtä paljon, miten taitavasti rakennus onkaan suunniteltu.


Koska olet muuten viimeksi ollut teatterissa? Seinäjoen kaupunginteatterissa herää eloon legendaarinen Evita. Tuomas Parkkisen ohjaama musikaali loihtii lavalle suuria tunteita ja komeita äänimaisemia. Monet kaupungin hotellit tarjoavat teatteripaketteja, jolloin saa kaksi elämystä yhdessä. Mikäs sen mukavampaa kuin aloittaa aamu runsaalla hotelliaamiaisella.
Tuorein tulokas Seinäjoen kulttuuritarjontaan on viime maaliskuussa avattu taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta. 1890-luvulla valmistunut kivinavetta toteutti monen kulttuuritoimijan toiveen: siellä on toimitilat Seinäjoen kulttuuripalveluiden lisäksi monella muulla kädentaitoja tuottavalla yhteisöllä. Sinne muutti myös ravintola Äärellä Kuppi+Kattila, kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa tuo mainio mesta.


Kalevan Navetta järjestää syyslomalla 14.–15.10. lapsiperheille ilmaiset Muu-Maun Syyspäivät, jossa on luvassa työpajoja ja esityksiä. Jos innostuit, käy ilmoittautumassa tästä linkistä. Tapahtumaan pääsee vain rajallinen määrä koronan takia.
OUTI MYLLYMÄKI