Lakeuden ristiltä Prismaan ja Provinssiin ja Alma-hotellista Touhutaloon ja Koliiniin – Seinäjoki on romaanikirjallisuudessa kaikenlainen
Miksi valita romaanin tapahtumapaikaksi Helsinki tai Pariisi, kun voi sijoittaa tapahtumat Seinäjoelle? Luimme kotimaista kirjallisuutta ja sanoimme hep aina, kun tuttu seinäjokinen paikka on mainittuna.
Joidenkin pohjalaiskirjailijoiden tuotanto sijoittuu liki kokonaisuudessaan lakeuksille, ehkä myös Seinäjoelle. Seinäjoki on tapahtuma- tai piipahduspaikkana myös monien muiden kirjailijoiden romaaneissa. Joskus pohjalaiseksotiikan tai murteen vuoksi, joskus vain siksi, että pikkukaupunki tuntuu sopivan erityisen hyvin dekkareiden tyyssijaksi. Seinäjoelta on lähdetty ja sinne on palattu, sinne ovat jääneet rakastetut ja sieltä on haettu kesän kovin krapula.
Tässä katsaus muutamiin romaaneihin, joissa liikutaan Seinäjoella. Kirjoista vinkkasivat Hannele Puhtimäki Seinäjoen kaupunginkirjastosta ja eteläpohjalaisesta kirjallisuudesta kirjaa (yhdessä Markku Kulmalan kanssa) valmisteleva toimittaja Anssi Orrenmaa. Kirjoissa on oiva mahdollisuus kotiseutumatkailuun. Lukemisen jälkeen voi vaikka pyöräillä ”kirjasta tuttuun” lokaatioon. Hyviä lukuhetkiä!
Rikospaikat
Murha pikkukaupungissa on jännitysromaanien ikiaikainen aihe. Erityisen moni Seinäjoelle sijoittuva romaani onkin genreltään rikoskirjallisuutta. Usein mainitaan Lakeuden risti, jonka juurelta japanilaisturistien keskeltä Juha Mäntylän dekkari Punatukkaiselle tytölleni (Nordbooks, 2013) jopa alkaa.
Suoraan edessä näkyi puisto, josta sijoitusedustajan ruumis oli löydetty. Ruumista ai tarvinnut kauas viedä siunattavaksi. Vieressä kohosi komea Alvar Aallon Lakeuden Risti. — Joskus pikkupoikana Mäntyranta oli kavereittensa kanssa mennyt ristin ovesta sisään ja kiivennyt aivan ylös asti ja viettänyt siellä pienimuotoiset juhlat. Lyhyeen ne juhlat olivat loppuneet.
Mäntylän rikoskomisario Mäntyranta ratkoo Lakeuden ristin juurelta löytyneen vainajan tapausta ja liikuskelee pitkin Seinäjokea Anttilan parkkipaikalta Veneskoskelle ja Torikeskuksesta Kirkkopuistoon. Lisäksi tarinassa joudutaan keskussairaalaan ja käydään kaupunginkirjastossa, syödään ja juodaan ainakin Cumuluksessa ja Seurahuoneella. Kadunkulmaakaan ei jää kääntämättä.
Matti Remeksen Paossa (Tammi, 2011) yövytään Alma-hotellissa ja syödään Rossossa.
Waara tiesi Seinäjoesta vain, että se oli suomalaisittain iso kaupunki, keskellä laajoja metsiä ja suoalueita, tavallaan ei missään. — Waara kävi turisti-infossa kysymässä neuvoa hotelleista. Rautatieaseman vierestä löytyikin pieni erikoisen oloinen, Almaksi ristitty hotelli. Se oli rakennettu rautatieläisten ammattiyhdistyksen vanhaan juhlarakennukseen. Talo oli hyvin kunnostettu hirsirakennus ja se näytti siistiltä ja rauhalliselta. Se oli tyyliltään kansallisromanttinen, natsiromantiikkaa, kuten joku oli hänelle sanonut.
Keskustan muuttuvat kasvot
Seinäjoen keskusta-alueen kuvailu ja paikannimet romaaneissa saavat pohtimaan, miten paljon kaupungin ydin onkaan muuttunut. Alkossa käydään useammassakin kirjassa, ja sen paikkahan on vaihtunut useaan otteeseen. Tuula T. Matintuvan Piippo-dekkareissa poliisilaitos on matala homerakennus aseman lähellä, Heleena Lönnrothin teoksissa kyttälän pojat asuilevat jo Fallesmannissa.
Heleena Lönnrothin Savikaupungin kauhussa (di Porri, 2016) ihmetellään pubi Härmän Häjyjen asiakaskuntaa, käydään Kurjennevalla Kuortaneentien varressa, ABC-asemalla ja tuikataan Törnävällä sijainnut vastaanottokeskus tuleen. Kadun- ja paikannimiä vilisee niin paljon, että lukiessa on helppo nähdä tuttu miljöö.
Maakunnankatu oli niitä, jotka jo melkein oli tuhottu alkuperäisestä asustaan, mutta vielä pari kolme vanhaa omakotitaloa sinnitteli kadun varressa.
Antti Tuurin romaaneissa ollaan Seinäjoella tai maakunnassa useasti, mutta nostetaan tässä esiin elokuvaksikin tehty Lakeuden kutsu (Otava, 1997). Erkki Hakalan entourage liikkuu ainakin Hotelli Lakeudessa, keskussairaalalla, Kauppatorilla, rautatieasemalla ja Törnävän vesitornilla.
Kirjoissa vilisee myös nimiä, jotka eivät soita nykypäivänä mitään kelloja. Ralf Henrikssonin Tukholman ghetossa (Kustannus HD, 2015) tanssahdellaan Kuulankadun Jousimiesdiscossa, joka oli 1970-luvulla taiteilijoiden suosima iltapaikka. Heikki Hemmingin veijariromaanissa Nauru lakeudelle (Karisto, 1985) pyöritään nuorison menomestassa Montussa, joka sijaitsi nykyisen Cumuluksen korttelissa. Juha Männyn Punatukkaisessa tytössä jututetaan rikoksen mahdollisia todistajia videoliike Makuunissa.
Seinäjoki on tapahtumapaikkana myös Niina Within romaanissa Lähettäjä tuntematon (Myllylahti, 2016). Kyseessä on jännitysromaani, tosin ilman murhia. Kirjassa askaroi sanomalehtitoimittaja Sami, joka ei suinkaan ole töissä Ilkka-Pohjalaisessa, vaan Lakeuden Kutsussa. Tuttujen nimien muuntaminen muuksi on romaaneissa yleistä, vaikka itse paikkakunnan nimi selvästi mainittaisiinkin. Voinemme olettaa, että Lakeuden Kutsun toimitus on yhtä kuin Ilkka-Pohjalaisen toimitus Koulukadulla. Kirjassa visiteerataan Lakeuden ristissä ja Törnävän kirkossa ja ihastellaan Alvar Aallon arkkitehtuuria.
Törnävän alue ja myös Törnävän sairaala ovat usein mainittuina Seinäjoki-romaaneissa. Näin esimerkiksi Eira Pättikankaan teoksessa Puhelinpylväinen varjossa valtatie (Karisto, 2003). Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-1930 -luvuille, joten Seinäjoki näyttäytyy siinä varsin erilaisena kuin nyt. Poliisilaitos on sen jälkeen ennättänyt siirtyä jo pari kertaa.
Seinäjoki oli risteysasema ja liikenne oli kasvanut nopeasti. Rautatien ja rautatieläisten rakennuksia oli runsaasti. Vastapäätä asemaa, lähes tiessä kiinni, oli pitkä ja matala poliisilaitos.
Peräseinäjoki ja Nurmo
En palaa takaisin koskaan luulen (Tammi, 2018) on Satu Vasantolan esikoisromaani. Eri aikatasoilla liikkuvassa tarinassa vietetään aikaa Peräseinäjoella, katsellaan Kalakosken virtausta ja vietetään ristiäisiä Peräseinäjoen kirkossa, mutta otetaan kantaa myös seinäjokisten mielenliikkeisiin, mitä kotien sisustukseen tulee.
Talo oli onneksi Seinäjoella, täällä asiakkaille kelpasivat valkoiset tai harmaat laatat. Melkein kaikki olivat niihin tyytyväisiä. Ne jotka harrastivat sisustamista, kävivät Veljekset Keskiseltä hakemassa kukkatarrat laattojen päälle ja tapetoivat yhden olohuoneen seinän eri värillä kuin muut.
Peräseinäjoella, aikana ennen kuntaliitosta, ollaan myös Markku Mantilan On toinenkin polku taivaaseen -teoksessa (Docendo, 2018).
Jääkauden loppu oli aurannut Peräseinäjoen kunnalle oman tilansa joitakin kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Aikanaan Mantilanmäeksi ristitty alue sai nimensä samalla kertaa. Joku piruparka eksyi sinne 1600-luvulla ja veti samanhenkisiä perässään. Maisemallisesti parempia paikkoja kylälle olisi ollut esimerkiksi jokivarressa. Sinne ei monta pirttiä noussut. Jokin suuri ja mahtava veti ihmisiä rakentamaan tyhjyyden keskelle. Ehkä muutama urhea kasteli talonsa, ja siitä oppineina muut päättivät vetäytyä joelta niin kauas kuin pystyivät.
Ennakkoluuloton sanankäyttäjä ja humoristi Markus Kajo eli Kettunen antaa tajunnanvirtansa tempautua Nurmoon Tandem-kentaurissaan (Docendo, 2018). Hän ihmettelee, miten Nurmo-nimi kuulostaa ruotsinkieliseltä, vaikkei ole sitä. Myös muu nimistö saa huomiota:
Miksi yhden Nurmonjokilaakson eli Nurmon alapään nimi on Loukko ja toisen Hippi? Eikö kauniimpi arkkitehtuuri ja toisaalta poliisin valta kunnollistaa ihmisiä ulotukaan kaikkiin nurmolaisin?
Viha-rakkaussuhde Seinäjokeen
Joskus Seinäjoki näyttäytyy vihamielisenä ja tympeänä paikkana. Ehkei omaa syytään, kenties joku kirjan hahmo vain on ikävä tyyppi tai kirjan sävy tumma kokonaisuudessaan. Jani Niemisen Komerossa (Like, 2019) Jani Boy saavutaan Seinäjoelle junalla, töihin elokuvateatteriin, ja lasketellaan näin:
Kiskot alkavat viedä kohti Seinäjokea, joka on kaupunki ilman kaupunkilaisia. Keskelle peltoa syntynyt äpärälapsi, jonka talot ovat taivaalta tipahtaneita onnettomuuksia. — Vaasa olisi toista: meri ja iloinen väki, joka puhuu ruotsia. Keskusta vanhojen talojen koristelema. Se ei ole luonnevikainen jättömaa niin kuin Seinäjoki.
Lähisuhdeväkivallasta riipaisevasti kirjoittavan Laura Mannisen Kaikki anteeksi -romaanissa (WSOY, 2018) tullaan Seinäjoelle miehen perässä. Kirjassa liikutaan Torikeskuksen Glitterissä, nurmolaisella omakotialueella (tämä on valistunut arvaus, alueen nimeä ei kirjassa mainita), Kyrkösjärven uimarannalla, Veneskosken lammella ja muillakin uimarannoilla (Seinäjoella oli yhdeksän uimarantaa. Päätimme kokeilla vuorotellen jokaista), Biltemassa ja Prismassa, ainakin.
Katselin kaupungin vaihtumista pienen keskustan jälkeen matalaksi lähiöksi, väljäksi omakotialueeksi, pienteollisuusalueeksi, vielä pienemmäksi keskustaksi, marketiksi, pankkiautomaatiksi, kebabpitseriaksi, päiväkodiksi, koulunpihaksi.
Kirjan päähenkilö on helsinkiläinen, eikä vaikutu Seinäjoesta, jossa katuvalotkin sammutetaan kahdeltatoista, mutta uusperheen lapset osaavat vakuuttaa:
Heidän mielestään Seinäjoki oli maailman paras paikka asua, sillä siellä olivat ystävät, sukulaiset, harrastukset, riittävästi palveluita ja sopivasti luontoa.
Lasten- ja nuortenkirjojen Seinäjoki
Tältä osastolta on vaikea löytää Seinäjoki-viittauksia. Mervi Heikkilän Uppalan kartanon aarre -kirjassa (Haamu, 2017) toki seurataan mainitun kartanon haamua. Jussi Matilaisen Tykkäämisen laiton, haava ja kunnari (Marketiimi, 2014) näyttää riemastuttavalla tavalla maakunnan koon mopoauton ratin takaa. Päähenkilö Hiskille ei tunnu olevan riesa eikä mikään ajaa mopoautollaan Seinäjoelta Karvialle. Pesisareenat tulevat kirjassa tutuiksi, ainakin Hyllykallion Skaala-areena mainitaan nimeltä.
Provinssirock
Kesäfestarit, Provinssi, on oiva tapahtumaympäristö kesäkirjalle. Lars Sundin järkäle Missä musiikki alkoi (Teos, 2018) liikkuu 1960 – 1980 -lukujen musiikin maailmassa ja totta kai myös Seinäjoella Provinssirockissa.
Televisioetsiväksikin kirjoista ponnistanut Maria Kallio ratkoo Leena Lehtolaisen Basistin kuolema -novellissa (Maria Kallio -extra, Tammi, 2013) Provinssirockissa kadonneen muusikon tapausta. Kallio vipeltää festarialueen lisäksi muun muassa Sorsanpesällä ja kadonnutta Dee Deetä etsiessään pohtii Kyrkösjärvelle menemistä.
Mitä ulkomaalainen haluaisi nähdä Suomesta? Poroja ei Seinäjoella ollut, mutta järviä kyllä. Ainakin tekojärvi.
Kovin monesta muusta festaritarinasta ei mainintaa Provinssista löydä, mutta sentään Stiina Ikosen runokirjassa Festarifiiliksiä 1 ja 2 (Pupliser, 1999 ja 2006) kieritään mudassa, nukutaan huonosti teltassa ja humallutaan rokista ja romantiikasta, myös Provinssirockissa:
Oodi Provinssirockille
Kesän ensimmäinen
festivaali
on kuin
mullanvaihto sielulle
Aiemmin mainitun Jani Niemisen Komerossa Provinssista palataan meikit levinneinä ja tukka lehmän nuoleman näköisenä. Mikä elävä – ja tosi -mielikuva. Jaska Filppulan Me ei oltu valtaosaa -romaanissa (Like, 2009) lähdetään Provinssirockiin U2:n perässä. Vuosi taisi olla 1982, mutta U2 tosin perui keikkansa.
Käveltiin linkkariasemalta oululaisten rokkityyppien perässä, ne olivat huvittavia, puhuivat hassusti ja lakosivat nauraa käkättäen ojaan nähdessään Peräseinäjoelle vievän tienviitan. Niitten mielestä ei mitään hauskempaa ollutkaan.
Missä viipyvät romaanit Tangomarkkinoista ja Kuninkuusraveista? Vauhtiajoista ja Farmari-näyttelystä? Seinäjoki Areena ihmismerineen lienee otollinen ympäristö romaanille. Miksei myös Areena tyhjänä. Öinen, massiivinen rakennuskompleksi huutaa kauhutarinaa uumenistaan. Framille eksyy päivälläkin, miksei sitten yösydännä murhaajaa jahdatessa?
Käymään vain eikä olemaan
Monissa tapahtumiltaan maakuntaan sijoittuvissa romaaneissa Seinäjoella vain käväistään. On kuin kirjailijat olisivat nähneet pikkupitäjien maakuntakeskuksen ympärillä olevan kiinnostavampi tai ainakin hahmoilleen sopivampi temmellyskenttä kuin Seinäjoki. Henna Helmi Heinosen Pala omaa taivasta (Tammi 2018) sijoittuu Isoonkyröön, Seinäjoen Keskus-Apteekissa ja Citymarketissa vain pikaisesti asioidaan. Muusikko Pauli Hanhiniemen esikoisromaanissa Kaukopuhelu (Docendo, 2019) päähenkilö pyörittää baaria Kuortaneella, ja pyörähtää Seinäjoella vain krematoriossa. Päivi Artikaisen nuortenromaani Adiòs (Nordbooks, 2017) sijoittuu Espanjaan. Seinäjoelta sinne lähdetään ja poikaystävä taakse jätetään. Seinäjoen rautatieasemalla käydään melkeinpä jokaisessa tässä artikkelissa mainitussa kirjassa.
Loppuun vielä lainaus Anita Malkamäen Unelmien risteyksessä -runokirjasta (Sananjuuri, 2018). Tästähän Seinäjoessa on kyse.
kuusessa katajassa kalliolla resiinarallissa aaltovaasissa markkinahumussa tavarajunassa teollisuushallissa tunnelityömaalla liikennevaloissa rannalla rinteessä pyörätiellä raitilla reitillä rajalla kauhuleffassa —
patsaan pesussa vappuaattona asemalla
asemalaiturilla raiteilla junamatkalla yöjunassa
rautateiden risteyskohdassa Seinäjoella unelmien risteyksessä
Artikkelin lähteenä käytetty myös omaa kirjahyllyä sekä Hannele Puhtimäen artikkelia: Mitä täällä tapahtuu? Kirjailijoiden Seinäjoki. Risteysasema-lehti 2018.
Muita, tekstissä mainitsemattomia romaaneja Seinäjoesta:
- Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä (Karisto, 2018)
- Mirja Kuivaniemi: Punainen suru (Kirjayhtymä, 1989)
- Ansa Tulivaara: Dekolteen kääntöpiiri (Toiset tarinat, 2018)
Teksti ja kuvat Kirsi Haapamatti