Seinäjoki sopii pyöräilyyn. Joki on kiva ja liki sen vartta sijaitsee moni pysähdyksen arvoinen paikka, rakennus, silta, puu ja puistotie. Kantakaupungissa kaikki on muutenkin lähellä ja korkeuskäyrät ovat maltillisia. Tasoeroja toki löytyy, niin merenpinnasta mitattuna kuin teiden kunnossakin. Silti, pyörällä paras, vaikkapa summittaiselle sight-seeing-kierrokselle. Hyppää jopparille!
Polkaistaan ensin Törnävälle, kaupungin syntysijoille. Sinne Wasastjernat, rautaruukin ja ruutitehtaan omistajasuku rakennutti 1800-luvulla kartanon. Eri omistajien ja monien vaiheiden aikana kartanon päärakennus on toiminut myös sotasairaalana, luontaisparantolana, talouskouluna, Seinäjoen maalaiskunnan kunnantalona, kauppalan teknisen viraston toimipisteenä ja saivatpa jotkut siellä ensimmäiset rokotuksensakin terveyssisaren vastaanotolla.
1970-luvun Suomessa ei tuhottu kaikkea vanhaa ja komeaa vaan myös arvostettiin perinteitä ja esimerkiksi Seinäjoella tehtiin mahtava päätös Törnävän kartanon entisöimiseksi. Suunnittelijat kävivät tutustumassa kartanomiljöihin ja sisustusratkaisuihin muun muassa samaa ikäluokkaa edustavassa Orisbergin kartanossa. Ajan- ja tyylinmukaisia kalusteita saatiin lahjoituksina ja hankittiin huutokaupoista. Osa vanhojen rautatieasemien kakluuneista pelastui Törnävän kartanoon.
Tavallinen tramppaaja pääsee tutustumaan kaupungin juhlahuoneistona nykyään toimivaan kartanoon kerran vuodessa ja tänä kesänä myös ostamalla lipun Suljetut ovet -museodraamakierrokselle, jes! Kartanopuistossa saa kuljeskella vapaasti ja kannattaakin, on se niin kaunis ruusutarhoineen ja kaikkineen. Saman alueen talonpoikaismuseossa pääsee kokemaan menneen maailman sielua hivelevän rakennustyylin ja -taidon.
Kurvataan lemmensillan kautta Ruutipuiston lehtometsän sivuitse pyörimään Törnävän sairaalan alueelle. Oih, tätä kokonaisuutta, josta on kehkeytymässä viime vuosia ehompi! Joskus kannattaa olla matkassa sunnuntaina ja osallistua sairaalan kirkossa aamukymmeneltä alkavaan jumalanpalvelukseen. 50-luvulla rakennettu kirkko on sievä kuin piparkakkutalo ja tyylipuhtaita yksityiskohtia löytyy myös sisältä.
Erityisnumerona voi mainita kappelin etuovella olevan kirkonkellon, jota pappi soittaa köysiä vauhdikkaasti vedellen kutsuna kirkonmenoihin. Kertakaikkisen sympaattinen toimenpide!
Lehmuksin reunustettua Björkenheimin puistotietäkin alaslasketellessa saa pyörä jo vauhtia, saati isommissa mäissä. Jarruta viimeistään alueen pohjoispäässä uuden Steinerkoulun kohdalla. Keltainen hirsilinna on Matti Visannin suunnittelema Seinäjoen vanha kunnan- ja kauppalantalo. Arkkitehtitoimisto Jääskeläisen kouluksi suunnittelemaan ja pieteetillä hiljattain paikalle rakennettuun taloon pääsee kuuleman mukaan tutustumaan avoimien ovien päivänä syksyllä.
Koukataan joko jyrkän sairaalanmäen tai tasaisen Vuorenmaanrinteen kautta Alaseinäjoenkadun varrelle. Siellä kohoaa Seinäjoen jalkapallokerhon kotistadion, yksi viime vuosien tuoreimmista pytingeistä kaupungissa. Joukkueen värit musta ja kulta toistuvat sen julkisivussa. Stadionin ytimessä pelitoimintaa kehystävät kirkkaan vihreä nurmi ja katsomon keltaisina hohtavat penkkirivit. Pian stadionille taas pääsee kannustamaan omaa joukkuetta ja kokemaan suuria tunteita kun pelit kesän aikana käynnistyvät. Pyöräillään sinne porukalla, futis on parasta paikan päällä!
Kulku käy Myllypuistoksikin kutsutulle, viehättävälle Myllysaarelle, jossa pääsee moninaisten istutusten ohessa ihailemaan jylhien rantatörmäiden suojissa soljuvaa Seinäjokea. Ylitetään joki puusiltaa pitkin ja (ehkä pyörää taluttaen) noustaan mäki ylös katsastamaan linnan tornia muistuttava vesitorni. Komia on!
No, jatketaas jo Upan puistoalueiden läpi Koulukadun yli Pajuluoman vieritse kulkevalle pyörätielle ja pikkuruisen sillan yli urheilupuistoon. Jos on varannut mukaansa tennismailan ja pallot sekä pelikaverin ja -vuoron, mahtaa olla suloista käydä lyömään palloa koivujen ympäröimällä punahiekkapintaisella tenniskentällä. Keskuskenttääkin kannattaa käydä fiilistelemässä, sen katsomossa on tallessa kaupungin menneiden vuosikymmenten tuntu.
Seinäjoella pääsee polkemaan kilometritolkulla puistoteitä pitkin. Niin kuin nyt tätäkin Pajuluoman vartta Seinäjoen kruunun ja tunnetuimman maamerkin, Lakeuden Ristin juurelle. Lukitse pyörä, mene torniin ja maksa taksa jos nouset hissillä ylös – se on elämys! Voit myös käyttää portaita. Askelmia on 15×16+2×18 eli yhteensä 276. Ei sen enempää, mutta kyllä tuokin suoritus seuraavana päivänä pohkeissa tuntuu. Tornista avautuvat kaupunki- ja lakeusmaisemat ovat vaivan ja jännityksen arvoiset. (Ylhäällä näköalatasanteella tulee aina toivottua, että tornin perustukset kaivautuvat riittävän syvälle…)
Alvar Aallon 1950-1960-luvuilla suunnittelemat kirkko, torni, seurakuntatalo, kaupungintalo, kirjasto, virastotalo ja kaupunginteatteri muodostavat maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen arkkitehtonisen kokonaisuuden. Ajatella, että Seinäjoella on tällainen timantti! JKMM-arkkitehtien suunnittelema kuparikuorinen Apila-kirjasto istuu kokonaisuuteen kuin kirja lukevan käteen.
Esteettisen annin muassa Aalto-rakennuksissa toimitaan yhteiseksi hyväksi kaupunkilaisille palveluja tarjoten. Jokaiseen pääsee tutustumaan niissä asioidessaan tai opastetulla kierroksella. Mutta kaikkea ei vieras näe. Siksipä tässä nähtäville selkeälinjainen portaikko Seinäjoen kaupunginteatterin uumenista.
Kaupungin vaakunassa on – tadaa – seinää kuvaava muurinpätkä ja jokea markkeeraava aaltokuvio. No mutta, tässähän ne: Aallon koboltinsinisin keramiikkasauvoin pinnoitetussa kaupungintalon julkisivussa, jossa vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteleva valo niin kauniisti läikehtii.
Seinäjoki on kaupunki, johon kesäaikaan rakentuu hirmuisesti lisää festivaalien pykäytyessä pystyyn. Lavarakennelmat ovat komeita ja alueiden viihtyvyyteen panostetaan aivan toisin kuin kasarikymmenellä tehtiin.
Tänä koronasuvena festaroinnin sijaan otettakoon rennosti vaikkapa kohenevassa keskustassa. Keskustorin terasseilla istuessa voi samalla katsella ympärilleen ja todeta pikkukaupungin vuosikymmenten aikaisen rakentumisen. Taloilla on tarinansa. Esimerkiksi tuolla pankkirakennuksella tuossa. Sitä on remontoitu monesti, mutta julkisivu on tunnistettavissa 60-luvun alussa valmistuneeksi Kop-pankiksi, jonka arkkitehti Einari Teräsvirta on suunnitellut. Sama mies suunnitteli muun muassa Kalastajatorpan ja hotelli Marskin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että hän on yksi harvoista suomalaisista telinevoimistelun olympiamitalisteista (joukkuekulta Lontoo 1948, hlökoht. ja joukkuepronssi Los Angeles 1932, joukkuepronssi Berliini 1936).
Keskuskadun länsipääty huipentuu vanhan sairaalan alueeseen, jossa on monta nykytoimijaa. 30-luvulla lääninsairaalaksi valmistunut, E.A. Kranckin suunnittelema päärakennus on kookkaan upea ”marenkilinnoitus”. Myös tätä aluetta remontoidaan, mutta näyttävä ilme säilyy. Edelleen voimme kuvitella, millaista oli toiminta noiden entisten leikkaussalien studioikkunoiden sisäpuolella pohjoisseinustan yläkerroksessa.
Pyöräillään vielä Jerikon muuttuneen alueen läpi ja kookkaan kaarisillan yli Kalevan navetalle. Se on Seinäjoen uusin komistus, vaikka 1890-luvulla valmistuneena kuuluukin vanhimpiin olemassa oleviin rakennuksiin. Saneeraussuunnitelma on arkkitehtitoimisto Hirvilammen.
Tämä taidehallin, ravintolan, konserttisalin, työpajojen ja myymälän kokonaisuus on niin hieno, että siitä tuntee jo suhteen alkuvaiheessakin iloista kiitollisuutta. Jäädänpä tutustumaan!
Matkan varrella koet runsaasti mainittua enemmän. Lue kirjoista ja verkosta täydempää tietoa.
Katso, kuvaa, näe ja nauti! Vireänä virtaa Seinäjoki 💙
Anna Valtari
Seinäjokelainen, joka katsoo kuvaamalla ja räpsii ”ainakin tsiljardi” kännykkäkuvaa kuukaudessa. Vaikein rasti on oikean ruudun valinta.