Susiluolan polku - Visit Seinäjoki

Susiluolan polku

Susiluola sijaitsee Pohjanmaalla Karijoen ja Kristiinankaupungin rajamailla. Se on maamme merkittävimmistä arkeologisista kohteista, johon käy vuosittain tutustumassa tuhansia ihmisiä. Luolan tallattu lattiapinta ja sieltä löytyneet kivityökalut yli 120 000 vuoden takaa ovat osa todisteista elämästä Susivuorella ennen kuin jääkausi peitti maan alleen tuhansiksi vuosiksi. Tehtyjen tutkimusten mukaan Susiluolassa on asunut Neanderthalinihminen 70 000–120 000-vuotta sitten, mutta tutkimusten tuloksia ei ole vielä voitu varmistaa.

Susiluola on mielenkiintoinen käyntikohde, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua jääkauden jättämiin jälkiin. Luolalle pääsee saapumaan kahdesta eri suunnasta, joskin molemmat lähtöpaikat sijaitsevat saman tien varrella. Matka lähtöpaikoilta Susiluolalle on lyhyt, vain 150–350 metriä, mutta polku on paikoin kivikkoinen ja juurakkoinen. Luolalta matkaa voi jatkaa Susivuoren laelle, jossa komeilee näkötorni. Tornista avautuvat upeat maisemat kohti Selkämerta sekä Kristiinankaupunkia ja Kaskista. Paluumatkalla pääsee ihailemaan vielä suurta pirunpeltoa, joka muistuttaa menneestä muinaisrannasta. Eväiden valmistukseen ja syöntiin mahdollisuuden tarjoaa toiselta lähtöpaikalta löytyvä Susivuoren kota. Kodalla ei ole puuhuoltoa.

Susiluola tarjoaa unohtumattoman kokemuksen, jossa luonto ja historia yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla.

Kuva: Alexandra Parkkonen

  • Osoite:

  • Susiluolantie, 64350 Karijoki

Lisää samanlaisia kohteita

Näe ja koe