Prännin Patikka ja Ketunlenkki

Ylihärmä, Kauhava

Ketunlenkki on monipuolinen ja vaihteleva osa Palaneen polkua ja Prännin Patikan laajempaa reittikokonaisuutta (20 km). Kallioluonnon hienot yksityiskohdat geologisine ominaispiirteineen luovat mielenkiintoisen taustan reitille. Reitti kulkee Palaneenkallioilla metsämaastossa, jolle ominaista ovat paikoitellen jylhät kalliomaisemat sekä notkoihin muodostuneet pikkusuot.

Reittikuvaus

Prännin Patikka on laaja, yhteensä 20 km, reittikokonaisuus Kauhavan Ylihärmässä. Ketunlenkki noin 3,6 km pituinen ympyräreitti, joka on monipuolinen ja vaihteleva osuus Palaneen polusta. Ketunlenkki on keskivaativa ja sopii päiväretkikohteeksi luonnossa liikkumaan tottuneille sekä normaalikuntoisille liikkujille. Reitti on merkitty punaisilla maalitäplillä ja reitillä pysymistä helpottavat hyvin erottuvat nauhat. Risteyskohdissa on viittoja. Noin 0,4 km päässä lähtöpisteestä laavu, jossa on polttopuut.

Vaativuus

Reitti kulkee kallioisessa metsämaastossa polkuja pitkin. Kallioiden notkoissa on muutama pieni suopainanne, jotka voi ohittaa helposti, mutta muuten polku on kuivassa maastossa. Kostealla tai pakkaskelillä kalliot voivat olla liukkaat. Polkupohja on tasaista kalliota ja kangasta, jossa kivet tai juuret eivät vaikeuta jalansijan löytämistä. Reitillä on muutama jyrkempi nousu, mutta se menee helpoimman vaihtoehdon kautta.

Hyvä tietää

Tukevat kengät sopivat parhaiten tälle reitille, muuten varusteiksi riittävät normaalit sään mukaiset ulkoiluvarusteet. Reitti on kuljettavissa lumettomaan aikaan.

Ketunlenkin varrella ei ole käymälää. Reitin varrella on muutama kevytrakenteinen penkki, jolle voi pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan luontoa. Reitin varrella on myös useita geokätköjä. Ketunlenkiltä voi jatkaa Prännin Patikan muille reiteille ja käydä vaikkapa uimassa Vallamin reitin varrella olevalla uimapaikalla.

Alueella toteutetaan roskatonta retkeilyä eli jokainen retkeilijä vie roskansa pois. Matkapuhelimet kuuluvat reitillä pääsääntöisesti hyvin.

Ympäristö

Paikallisesti yllättävänkin jylhät kalliot tarjoavat samoilijalle luonnon monimuotoisuutta ja karua kauneutta. Peltonotkon ylityksen jälkeen eteen nousee Palaneenkallion karu avokallioalue. Kalliomännikkö on talousmetsää, mutta kallioilla on joitakin ikimäntyjä.

Palaneenkallioille ominaista ovat paikoitellen jylhät kalliomaisemat, jotka nousevat yli 20 metriä vieressä olevia peltoja ja soita korkeammalle. Kallioiden kiviaines on Vaasan graniittiin kuuluvaa tasarakeista granodioriittiä.

Kallioalueen lounaiskulmalla kalliot muodostavat hyllyjä ja jyrkänteitä, joiden lomaan jää erilaisia solia ja lippoja. Kallioiden päällä notkoihin on muodostunut pikkusoita ja kostealla kelillä kallionkoloissa on pieniä vesialtaita. Kallioilla kasvaa jäkäliä- ja sammalkasvustoja ja varjoisilla jyrkänteillä kallioimarretta.

Jyrkänteiden alla maisema muuttuu selvästi rehevämmäksi, ja siellä viihtyy myös hieman vaativampi lajisto. Märällä kelillä kallioilta voi valua vettä alas satunnaisina noroina. Jyrkänteiden alta aukeaa ojitettu Soukkaneva, jossa kasvavat suopursut levittävät alkukesällä ilmaan vahvaa tuoksuaan.

Mielenkiintoista tietoa reitistä

Reitin varrelta löytyy viitteitä maisemaan liittyviin tarinoihin ja perinteisiin. Matkan varrella on Akantappokallio, Pontikankeittäjän piilopaikka, Malminetsijän koelouhos ja Kiilakivihiomo.

Palaneenkalliolta on haettu rakennuskiviä, sillä kiilakivilouhimon kivipaasia käytettiin mm. alueen navettojen kivijaloissa. 1900-luvun puolivälin tienoilla malminetsijä Pentti J. Luoman käytössä olleesta koelouhoksesta löytyi vähäisiä määriä kuparikiisua, magneettikiisua, molybdeenihohdetta ja rikkikiisua.

Paikalliset tuntevat Yliluoman kylän nimellä ”Pränni”, joka lienee johdettu ruotsinkielisestä bränna -sanasta. Polttaminen liittyy kylän historiaan nevojen kydöttämisen ja viinan kotipolton kautta. Ketunlenkki kulkee Palaneenkallioilla, joka on kuivana metsänä paloherkkää maastoa.

Reitin läheisyydessä on myös kuuluisan Härmän Häjyn, Antti Rannanjärven, kohtaloksi muodostunut ”tappokrooppi”, minkä reunalla hän sai kuolettavat puukoniskut. Tarinaa eteläpohjalaisista puukkojunkkareista ja Antti Rannanjärvestä voi lukea Heikki Ylikankaan kirjoittamasta kirjasta: Härmän häjyt ja Kauhavan herra.