Leidit Seinäjoella - Visit Seinäjoki
Ystävykset Apilakirjaston portailla ottamassa kuvaa

Leidit Seinäjoella

Paras tapa juhlistaa kesän saapumista? Leidit ovat päättäneet lähteä tutustumaan Seinäjoen keskustaan, tule sinäkin! Seinäjoelle kulkee helposti junalla, bussilla tai omalla autolla. Junamatka Tampereelta Seinäjoelle kestää lyhimmillään 1 tunnin ja 4  minuuttia. Bussilla tai autolla matka kestää noin 2 tuntia 30 minuuttia. Seinäjoen keskusta on heti saavutettavissa juna-aseman läheisyydestä. Tunnelmallinen Seinäjoen keskusta koostuu kulttuurista, paikallisesta ruuasta, Alvar Aallon arkkitehtuurista ja kukkivista puistoista.

Seinäjoelle saapuva voi valita kohteeksi esimerkiksi Kalevan Navetan, Ravintola Äärellä Kuppi + Kattilan, Aalto-keskustan ja Hotelli-Ravintola Alman. Leidit Seinäjoella näyttää, mitä kaikkea ihanaa Seinäjoen keskustassa voi kokea!

Äärellä on enemmän kuin kuppila, muutakin kuin kattila. Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan ensimmäisessä kerroksessa palveleva Äärellä Kuppi ja Kattila tarjoaa maistuvaa lounasta ja viikonloppubrunssia. Ravintolassa voi käydä myös vain kahvilla. Äärellä ravintola on auki perjantaisin klo 11-15 ja lauantaisin klo 10-15. Herkullinen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin klo 11-14.

Äärellä lauantaibrunssi vie paikallisten makujen maailmaan! Leidit tilaavat lauantaisin tarjoiltavan parsabrunssin, johon kuuluu herkuista notkuvan noutopöydän antimet. Valittavissa on härän ja kalan lisäksi kasvisvaihtoehto.

Äärellä on mainio valinta arkkitehtuurin ystävälle. Kalevan Navetan historia on säilytetty osana modernia kokonaisuutta, joka tarjoaa hyvät puitteet makuelämyksille. Kalevan Navetta on paikka, jossa voi rentoutua paikallisen ruuan parissa ja viihtyä laajan kulttuuritarjonnan syleilyssä muun muassa Seinäjoen Taidehallin näyttelyissä kierrellen.

Ystävykset nauttimassa seurasta ja ruuasta Ravintola Äärellä

Tutustu tarkemmin ravintolan maittavaan tarjontaan ja varaa ystäviesi kanssa pöytä Äärellä verkkosivuilta.

Äärellä Ravintolan makumatkan jälkeen on hyvä ottaa rauhassa ja tutustua Seinäjoen Taidehallin näyttelyihin. Kalevan Navetasta löytyy jokaiselle jotain. Lue lisää Kalevan Navetan verkkosivuilta.

Ystävykset ovat saapuneet Seinäjoen keskustaan

Kalevan Navetalta on 1.2 kilometrin matka Seinäjoen kaupungin Keskustorille. Keskustorilta eli Vekseliaukiolta löytyy torikauppiaiden paikallisia herkkuja, tapahtumia, kutsuvia kahviloita ja kauppoja. Paikalliset viettävät torilla aikaa kahvitellen kotoisan kaupungin sykkeessä.

Keskustori sijaitsee aivan Seinäjoen kaupungin keskustassa. Juna-asemalta on Keskustorille noin alle 500 metriä. Kesäisin torille tuo vilinää paikalliset tapahtumat. Torikulttuuriin kuuluu musiikin lisäksi paljon muutakin ohjelmaa. Ajankohtaisista tietoa tapahtumista keskustassa ja Keskustorilla saat seuraamalla Keskustoria ja Kauppaseinäjokea sosiaalisessa mediassa.

On aika kutsua porukkaan mukaan Seinäjoen opas kertomaan arkkitehtuurista ja historiasta! Seinäjoella oppaiden kanssa kierrellessä tutuksi tulee mitä ihmeellisimpiä tarinoita.

Opaskävelyllä leidit vierailevat Aalto -keskukseen kuuluvissa rakennuksissa. Lakeuden Risti, Apila -kirjasto, kaupunginteatteri ja Aalto -kirjasto esittelevät jokainen omalla tavallaan Alvar Aallon arkkitehtuurisia ratkaisuja ja niihin liittyvää historiaa. Lue lisää Visit Lakeuden sivulta ja varaa kävelykierros ryhmällesi.

Lisätiedot ja varaukset:
Visit Lakeus Oy, ryhmämyynti
puh. 06 420 9023, sales@visitlakeus.fi

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema ainutlaatuinen Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on upea kokonaisuus, jota moni tulee jopa ulkomailta asti ihastelemaan. Keskustassa sijaitsevan Aalto -keskuksen lisäksi kohteeksi voi ottaa jokirannan tai Törnävän historiallisen Piirin, jolloin alue herää eloon aivan uusin silmin paikallisellekin!

Lakeuden ristin huipulta näkyy Seinäjoen avaruus. Aalto -keskuksen arkkitehtuuri näyttäytyy aivan uudenlaisena eri näkökulmasta, tarkemmin sanottuna 62 metrin korkeudesta tarkasteltuna. Apila -kirjasto muotoilee Aallon suunnitelmia aivan Seinäjoen kaupunginteatterin vieressä.

Apilakirjaston taustalla Lakeuden Ristin kirkko ja torni

Upeasti entisöity Hotelli-Ravintola Alma sijaitsee aivan juna-aseman vierellä. Tunnelmalliset huoneet ja lähiruoka kutsuvat rauhoittumaan vilkkaan päivän päätteeksi.

Tutustu Hotelli-Ravintola Almaan ja varaa huone verkossa.

Modernin keittiön antimet ovat sopusoinnussa historian kanssa. Ravintola Alman ruokasali on entisöity alkuperäistä historiaa kunnioittaen. Alma onnistui aikanaan vakuuttamaan Mannerheiminkin ja varmasti myös pystyisi siihen nykyäänkin. Huippuammattilaisten tekemät annokset viimeistelevät leidien kesäpäivän Seinäjoella. 

Kulttuurikeskus Kalevan Navetta, Keskustori, Aalto -keskus ja Hotelli-Ravintola Alma ovat vain pintaraapaisu siitä mitä kaikkea Seinäjoella voikaan tehdä ystävien seurassa. Jos Seinäjokeen tutustumiseen  varaa aikaa enemmän kuin yhden päivän myös keskustan ulkopuolisiin kohteisiin ehtii tutustua.

Lämpöinen kesän aurinko ei ole vielä edes ajatellut laskeutuvansa, kun leidit astelevat hotellihuoneisiinsa ravintolasta. Seinäjoen historia ja sen monisävyiset tarinat luovat tunnelmaa hotellihuoneen ikkunoista näkyvien rakennusten ympärille. Jokaisella kadulla ja asukkaalla on oma kertomuksensa. Seuraavana päivänä leidien palatessa kotiin tarinat Seinäjoesta jatkavat kulkuaan odottaen uusia vierailijoita.

Ystävykset poseeraavat Hotelli Alman edustalla.

Ilta Lauriina Lahti, tuottaja @ilta.lauriina
Joni Kuusisto, valokuvaaja @j.kuu

Lisää samanlaisia retkiä