Näe ja koe Alvar Aalto Seinäjoella
Alvar Aalto ja mestarin muotokieli
Alvar Aalto on legendaarinen suomalainen arkkitehti ja häntä voidaan varmasti kutsua oman aikakautensa maailmankansalaiseksi, kosmopoliitiksi. Kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun Alvar Aallon kädenjälki näkyy vahvana myös Seinäjoella.
Kuortaneella 1800-luvun lopussa syntynyt Alvar Aalto on yhä tänäkin päivänä kenties se puhututtavin suomalainen arkkitehti maailmalla. Hänen muotokielensä on ajaton ja ajankohtainen – ehkä juuri siksi Alvar Aalto on niin monelle ehtymätön luovuuden tai sivistyksen lähde. Mestarin kädenjälki kiehtoo aina uusia arkkitehtuurin ja muotoilun ystäviä sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti. Aallolla on annettavaa meille kaikille.
Anna Aallon inspiroida
Seinäjoen rakennustaiteellinen kokonaisuus yhdistettynä kaupungin palveluihin on ainutlaatuinen tilaisuus inspiroitua ja innostua, havaita kauneutta ja kulttuurihistoriallista painoarvoa Seinäjoella sekä tietysti nauttia Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskuksen tarjonnasta. Seinäjoen Aalto-keskus tarjoaa jokaiselle vierailijalle upeita elämyksiä ja nähtävyyksiä, joissa voi viihtyä yksin, kumppanin tai koko perheen kanssa. Tai miksipä et käyttäisi täällä ja kaupungin muissa Alvar Aalto -kohteissa kansainvälisiä kollegoitasi tai tiimiäsi? Kartan avulla voit suunnitella päivän tai useamman Aalto-nähtävyytesi.
“Aalto-inspiroi” on Aalto-kohteiden, -tuotteiden ja -palveluiden kokonaisuus, joka tarjoaa niin valmiita paketteja kuin mahdollisuuksia omavalintaiseen räätälöintiin. Se innoittaa näkemään, tekemään, kokemaan ja kokeilemaan. “Aalto-inspiroi” antaa jokaiselle mahdollisuuden nauttia omasta luovuudestaan ja ammentaa sitä Aallosta. Tutustu Aalto-kohteisiin ja -tuotteisiin, valitse kiinnostavimmat ja anna Aallon inspiroida!
#aaltoinspiroi #aaltocities #alvaraalto #visitalvaraalto
Saapuminen
Seinäjoen Aalto-keskus sijaitsee Seinäjoen matkakeskuksen välittömässä läheisyydessä, lyhyen kävelymatkan päässä. Seinäjoella on kesäaikaan mahdollista liikkua vuokrattavilla sähköpotkulaudoilla. Aalto-keskuksen vieressä sijaitsee useita eri parkkialueita autoille, joista suurin sijaitsee Apila-kirjaston yhteydessä Alvar Aallon -kadulla. Pyörille löytyy runkolukitusmahdollisuus teatterin pääovien vierestä. Osoite: Koulukatu 21, 60100 Seinäjoki, Aalto-keskus Google-kartalla Aukioloajat: Aalto-keskuksen kohteiden aukioloajat vaihtelevat, lisätietoja kohdekorteissa Pääsymaksu: Kohteissa voi vierailla maksutta aukioloaikojen puitteissa yleisölle avoimissa tiloissa. Huomioithan, että rakennukset ovat normaalikäytössä kaupungintalona, kirjastona, kirkkona, seurakuntakeskuksena, teatterina ja virastotalona. Kurkkaa saapumisohjeet Seinäjoelle |
Alvar Aalto -kohteet
Alvar Aalto
Arkkitehti, muotoilija ja akateemikko Alvar Aalto syntyi 3.2.1898 Kuortaneella Etelä-Pohjanmaalla. Hän on Suomen merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin arkkitehti. Aallon arkkitehtuurin…
Kartta
Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoen Aalto-keskus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen rakennustaiteellinen kokonaisuus. Seinäjoella sijaitsee myös vuonna 1925 rakennettu Seinäjoen suojeluskuntapiirin esikuntatalo, joka…
Lakeuden Risti
Vuonna 1951 Aalto osallistui arkkitehtikilpailuun, jossa Seinäjoki haki suunnittelijaa pienen mutta kehittyvän kauppalan kirkolle. Kilpailulautakunnan mielestä Lakeuksien Risti oli ylivoimainen…
Seurakuntakeskus
Seurakuntakeskuksen muodostaman kirkkopihan Aalto suunnitteli niin, että siellä on mahdollisuus järjestää ulkoilmatilaisuuksia. Seurakuntasalin akustiset verhoukset ovat punapyökkiä ja penkit punahonkaa.…
Kaupungintalo
Kaupungintalon julkisivun tummansiniset keraamiset sauvatiilet välkehtivät eri valoissa. ”Julkisivun täytyy olla Seinäjoen kaupungintalon, eikä muun”, Aalto perusteli materiaalivalintaa. Kaupunginvaltuuston tornimaisen…
Teatteri
Aalto laati teatterin piirrokset vuonna 1968, mutta talo valmistui Elissa Aallon johdolla vasta 1987. Rakennuksen julkisivu on himmeän valkoista keraamista…
Kirjasto
Kirjaston lainaussalin viuhkamainen muoto on rakennuksen omaleimaisin visuaalinen piirre. Lainaussaliin säleikön kautta heijastuva valo lankeaa kauniisti kattoon, seiniin ja hyllyköihin.…
Virastotalo
Aalto täydensi ja viimeisteli hallintokeskuksen kolmikerroksisella valkoiseksi rapatulla virastotalolla. Hän halusi suunnitella kirkosta lähtevän ja kansalaistorin halki kulkevan akselin päätekohdan,…
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo toimii Alvar Aallon suunnittelemassa Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin talossa. Kolmikerroksisessa, hienostunutta uusklassismia edustavassa talossa on piirteitä mm.…
Apila Kirjasto
Seinäjoki sai uuden kirjaston vuonna 2012, kun Apilaksi nimetty, JKMM Arkkitehtien suunnittelema näyttävä rakennus valmistui. Kirjaston muoto muistuttaa ylhäältä katsottuna…
Seinäjoen teatteriravintola
Upeassa Aalto-keskuksessa sijaitseva teatteriravintola tarjoaa laadukkaat kokous-, lounas- ja juhlapalvelut sekä teatteriesitysten väliaikojen leivonnaiset ja teatterimenut. Alvar Aallon suunnittelemilla Artek-kalusteilla…
Maailman suurin Aalto-lasi kokoelma
Seinäjoen kaupunki omistaa yli kahdensadan esineen Aino ja Alvar Aalto-lasikokoelman. Se sisältää pääsääntöisesti 1930-luvulla lasikilpailujen kautta syntyneitä kuuluisia töitä. Aalto-Lasikokoelma…
Aalto-tuotteet yksittäisille matkailijoille
Seinäjoki linnun silmin – kaupunkiopastus Lakeuden Ristin tornista
Arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman Lakeuden Ristin tornin näköalatasanteelta aukeaa näkymät kaupungin ylle ja lakeuksille saakka. Tornista päin toteutettavalla opastuksella kuulet…
Päivä Aallon kohteissa Seinäjoella ja Alajärvellä
Tule tutustumaan Alvar Aallon kohteisiin Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. Olemme koonneet valmiiksi samaan pakettiin kattavat opastukset Seinäjoen ja Alajärven Aalto-kohteissa sekä kuljetuksen…
Opastettu kävelykierros Seinäjoen Aalto-keskuksessa
Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen maailmassa. Seinäjoen Aalto-keskukseen on toteutettu kaikki kuusi rakennusta Alvar…
Mobiiliopastus – Inspiroidu Aallosta omatoimisesti
Seinäjoen Aalto-keskus on ainutlaatuinen arkkitehtooninen kokonaisuus maailmassa. Pääset omatoimisesti tutustumaan Seinäjoen Aalto-kohteisiin kännykkään ladattavalla ilmaisella sovelluksella. Sovelluksella saat avattua Aalto-kohteissa…
Aalto-mobiiliopas lapsille
”Olen Topi-hiiri Seinäjoelta, asun Aallon kirjaston lastenosastolla ja opastan sinua arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman Aalto-keskuksen maailmaan. Kerron myös tarinoita isoisäni…
Aalto-majoituspaketti Seinäjoella
Tuote on valittu Suomen kulttuurimatkailun Top 10 –kärkituotteeksi. Tutustu Alvar Aallon rakennuksiin paikallisen oppaan johdolla (1,5 h) ja yövy Hotelli…
Aalto-tuotteet ryhmille
Opastettu kävelykierros Seinäjoen Aalto-keskuksessa
Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen maailmassa. Seinäjoen Aalto-keskukseen on toteutettu kaikki kuusi rakennusta Alvar…
Seinäjoki linnun silmin – kaupunkiopastus Lakeuden Ristin tornista
Arkkitehti Alvar Aallon suunnitteleman Lakeuden Ristin tornin näköalatasanteelta aukeaa näkymät kaupungin ylle ja lakeuksille saakka. Tornista päin toteutettavalla opastuksella kuulet…
Päivä Aallon kohteissa Seinäjoella ja Alajärvellä
Tule tutustumaan Alvar Aallon kohteisiin Etelä-Pohjanmaan lakeuksille. Olemme koonneet valmiiksi samaan pakettiin kattavat opastukset Seinäjoen ja Alajärven Aalto-kohteissa sekä kuljetuksen…
Inspiroidu Aallosta Seinäjoella ja Alajärvellä
”Inspiroidu Aallosta” antaa jokaiselle mahdollisuuden nauttia omasta luovuudestaan ja ammentaa sitä Aallosta. Se innoittaa näkemään, tekemään, kokemaan ja kokeilemaan. Seinäjoelle ja…
Lakeuden Vinttisauna ja -kapsu
Original Sokos Hotel Lakeuden 8. kerroksessa sijaitsevasta vinttisaunatilasta avautuu huikeat näköalat yli Seinäjoen kaupungin. Silmien eteen avautuu Alvar Aallon suunnittelema…
Maku- ja arkkitehtuurimatka Aallon Seinäjoelle
Ohjelma: Kultturellin päivän aikana tutustutaan Alvar Aallon Seinäjoelle suunnittelemien rakennusten lisäksi Kalevan Navetan taide- ja kulttuurikeskukseen. Iltaa on mahdollista juhlistaa…
Aalto maistuu ja tuntuu
Aalto-ruokailut johdattavat ruokailijan Alvar Aallon maailmaan. Suomalainen luonto ja arkkitehtuuri kautta aikojen inspiroivat Alvar Aaltoa suunnittelutyössä, oli kyseessä sitten rakennuksen,…
Liikkuen, leikkien ja lukien Seinäjoella
Myös lapsiryhmille muokataan elämyksellisiä paketteja Seinäjoelle. Lapsille sopivia kohteita ovat Duudsonit Activity Parkin lisäksi tutustuminen Aalto-keskukseen kuuluvaan Lakeuden Ristiin ja…
Kultturelli kiertokävely Seinäjoella
Kaikki kohteet kävelyetäisyydellä toisistaan! Kiertokävelyn aikana tutustutaan oppaan johdolla uniikkiin Seinäjoen Aalto-keskukseen. Opas kertoo muun muassa Lakeuden Ristin kirkon rakentamisesta…
Aallon arkkitehtuurin helmet – Seinäjoki ja Jyväskylä
Jyväskylässä, Järvi-Suomen sydämessä, sijaitsee enemmän arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemia eri aikojen merkittäviä rakennuskokonaisuuksia kuin missään muualla maailmassa. Siksi kaupunkia voi…
8 päivän matka Eliel Saarisen ja Alvar Aallon arkkitehtuurin parissa
Tämän kahdeksan päivän kiertomatkan aikana tutustutaan sekä Alvar Aallon että Eliel Saarisen suunnittelemiin rakennuksiin Helsingistä Alajärvelle. Kiertomatkaan on mahdollista sisällyttää…
Videot
Seinäjoen Aalto-keskus Esittely
Isle Art Industries on kuvannut uusimman videon Seinäjoen Aalto-keskuksesta kesällä 2020.
Esitteet
- Suomenkielinen esite – FI, 2mb
- Brochure in English – EN, 2mb
- 日本語のパンフレット – JP, 2mb
- Brochure en français – FR, 2mb
- Deutschsprachige Broschüre – DE, 2mb
- Folleto en español – ES, 2mb
Aalto Inspiroi
Ilmari Mäki kuvasi ja editoi opinnäytetyönsä aina yhtä inspiroivasta Aalto-keskuksesta. Anna Aallon inspiroida sinuakin.
Aalto-keskus Seinäjoki
Katja Lösösen kuvaamalla videolla korostuu se, että Aalto-keskus on tehty ihmisille: se on työpaikka, juhlapaikka ja ajanviettopaikka. Video valmistui vuonna 2016.
Aalto-tarina
Lue tarina kokonaisuudessaan sivuiltamme
Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry
Seinäjoki on osa Aalto-kaupunkien verkostoa ja kuuluu Aallon arkkitehtuuri- ja muotoiluperinnön matkailureitti ry – yhdistykseen. Yhdistys ylläpitää visit.alvaraalto.fi -sivustoa. Yhdistys kuuluu Euroopan neuvoston kulttuurireittiverkostoon ensimmäisenä suomalaisena kohteena/verkostona.
Tutustu uusiin Aalto-matkailutuotteisiin osoitteessa – visit.alvaraalto.fi
Lue lisää muista Suomen Alvar Aalto -kohteista osoitteessa: visitalvaraalto.fi
Seinäjoki ja Alvar Aalto odottavat sinua, tulethan käymään?
Etelä-Pohjanmaa tunnetaan suurista ja tasaisista peltoaukeistaan, toisin sanoen maankuuluista lakeuksistaan. Maaseudun idylliset ja uljaatkin peltoaukeat ovat kuin suoraan kansalliskuvastosta, hitaasti virtaavat joet ja pienet pohjalaisladot muistuttavat menneistä ajoista ja hurmaavat kaupunkiin suuntaavat matkailijat sekä kansainväliset vieraat, jotka kenties kokevat ensimmäistä kertaa Suomen.
Noin 65 000 asukkaan Seinäjoki taas on Etelä-Pohjanmaan eloisa maakuntakeskus ja erityisen vilkas tapahtuma- ja urheilukaupunki. Kesän suosituimpiin tapahtumiin kuuluvat esimerkiksi Provinssi (tunnetaan edelleen myös nimellä Provinssirock), Vauhtiajot ja totta kai ne ihastuttavat ja mainettakin niittäneet Seinäjoen Tangomarkkinat. Lisäksi kaupungista löytyy laaja kattaus kulttuuria, ravintoloita, ostosmahdollisuuksia, elämyksiä ja aktiviteetteja, joiden parissa riittää puuhaa vuoden jokaisena päivänä.
Tule päiväretkelle tai pidemmäksi aikaa: käy sydäntalvella, kevään korvalla, juhannuksena, heinäkuun helteillä tai syksyn väriloistossa. Seinäjoelta löydät varmasti nähtävää ja koettavaa. Kaiken lisäksi olet juuri nyt oikeilla verkkosivuilla, sillä nimenomaan täältä saat ideoita ja inspiraatiota vierailusi suunnitteluun. Voit pistäytyä myös Ideaparkissa sijaitsevaan matkailuneuvontaan, annamme sinulle mieluusti vielä viime hetken vinkit, joiden avulla löydät Seinäjoen suosituimmat käyntikohteet ja piilotetut helmet.