9. Soile Yli-Mäyryn taidehalli – kansainvälistä taidetta maalaisympäristössä - Visit Seinäjoki
Soile Yli-Mäyryn taidehalli

9. Soile Yli-Mäyryn taidehalli – kansainvälistä taidetta maalaisympäristössä

Kuortanelaissyntyinen kuvataiteilija, valtiotieteiden tohtori Soile Yli-Mäyry on toiminut taitelijana 30 vuotta. Soile Yli-Mäyry on nopeasti ponnahtanut kansainväliseen kuuluisuuteen omaleimaisella öljyvärityöskentelyllään. Stuttgartin Taideakatemiassa (1972-75) suoritettujen taideopintojen jälkeen hän on ollut mukana lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Viime vuosina hänellä on yhä useammin ollut kutsunäyttelyitä ulkomailla, mm. USA:ssa, Japanissa ja eri puolilla Eurooppaa yhteensä 300. Yli-Mäyry käyttää työskentelyssään palettiveistä ja värejä kolmella eri tavalla:ohuena kerroksena, paksuina viiltoina ja raaputtamalla maalattuja pintoja, jolloin teos saa kolmiulotteisen vaikutelman. Pääteemana Yli-Mäyryn maalauksissa on ihmisyys ja ihmisen vieraantuminen luonnosta urbaanissa maailmassa.

Taidehalli sijaitsee Kuortaneella, Mäyryn kylässä ja taidehalli on avoinna kesäkautena päivittäin klo 12-17, opas on paikalla. Pihapiirissä on myös vanhaan talliin rakennettu tallikahvio, joka on avoinna taidehallin aukioloaikoina.

Soile Yli-Mäyryn taidehalli sijaitsee Kuortaneelle, n. 36 km:n päässä Seinäjoelta. Sinne pääsee omalla autolla.

Lisätietoja: soileyli-mayry.com

NETTISIVUT

Lisää samanlaisia kohteita