Onko vieraita tulossa, oletko itse matkalla Seinäjoelle tai vailla rentoutumisviikonloppua? Seinäjoella on monta loistavaa hotellia erilaisiin tarpeisiin. Olit sitten lähdössä liike-, urheilu-, perhe- tai kaverimatkalle, niin majoituspaikkoja kyllä löytyy. Sinun onneksesi olemme käyneet tutustumassa näihin kyseisiin hotelleihin ja olemme valmiita kertomaan vinkkimme!
Rautatieaseman tunnelmissa Hotelli Alma
Hotelli Alma sijaitsee Seinäjoen rautatieaseman läheisyydessä rakennuksissa, joissa historia kohtaa nykypäivän. Rautatieaseman läheisyys näkyy hotellissa ihan konkreettisesti, sillä osa Alman huoneista sijaitsee 1920 -luvulla rakennetussa VR:n höyryvetureiden vesitornissa. Hotelli Alma avasi ovensa vuonna 2006 ja on saanut Alma -nimensä vanhasta purjeveneestä. Alunperin ensimmäinen Hotelli Alma perustettiin Kristiinankaupunkiin, mutta sittemmin toiminta on keskitetty Seinäjoelle. Ja näin ollen hotellin teema pyörii Kristiinankaupungin, Seinäjoen ja vanhojen höyryvetureiden ympärillä(osa huoneiden nimistä mm. vanhoja höyryvetureiden nimiä). Alma on selkeästi erikoishotelli kaikkine pikkuekstroineen. Almasta löytyy myös 13 erilaista kokoustilaa ja Ravintola Alma, josta saa aamupalaa, lounasta ja a la cartéa. Erikoisuutena Alman tornihotellissa on mm. Katja Pajun uniikit erilaiset Almaan tilaustyönä tehdyt taulut.
Alma on kolmen rakennuksen kokonaisuus. Puurakenteisessa päärakennuksessa on 20 jugend -tyylistä huonetta ja Ravintola Alma. Vanhassa höyryvetureiden punatiilisessä vesitornissa on seitsemän saunallista industrial -henkistä huoneita ja vuonna 2020 valmistuneesta Alman Uudesta Tornista löytyy 52 modernin tyylin huonetta historiallisin vivahtein. Yhteensä huoneita Almassa on 79, joista 5 sviittiä saunoineen ja poreammeineen. Alman pihamaalla on kokoustilakäyttössä Pollarin talo, joka saneerattiin osaksi Alman toimintaa. Pollarin talon saneerauksesta voi lukea Hotelli Alman sivuilta.
Alvar Aallon vaikutteita Seinäjoen Hotelli Scandicissa
Hotelli Scandic Seinäjoki sijaitsee Seinäjoen keskustassa keskeisellä sijainnilla, etenkin lapsiperheitä miettien, kun junalla tai autolla on lyhyt matka mm. Ähtäriin, Tuuriin ja Ala-Härmään. Myös ihan Seinäjoen alueella keskeinen, kun hotelli sijaitsee juna-aseman ja Aalto-keskuksen läheisyydessä. Scandic Seinäjoella on 135 hotellihuonetta ja 7 varattavaa kokoustilaa. Hotellin sisustuksessa, etenkin kokoustiloissa, näkyy Alvar Aallon vaikutus. Hotellista löytyy mm. naisten ja miesten iltasaunatilat, lasten leikkitila, ikkunattomia huoneita, lemmikkihuoneita ja lainattavia polkupyöriä. Alakerrassa myös baaritilat, jotka ovat vuokrattavissa esim. yritysten pikkujouluihin.
Hotelli Scandic Seinäjoen ravintolapuoli on ihana! Lounas on nautittavissa Ravintola Olivossa ja aamupalaa saa joka aamu. Kesäisin ja viikonloppuisin on lapsille myös oma lettuaamiainen. Ravintolatiloissa myös pieni lastenleikkipaikka leikkikeittiöineen. Aamupalalla on selkeästi esillä erityisruokavaliollinen osasto, josta saa mm. paljon erilaista gluteenitonta aamupalaa. Lue lisää Scandic Seinäjoesta.
Seinäjoen legendaarisin Hotelli Sorsanpesä
Hotelli Sorsanpesä sijaitsee Seinäjoella Friskinlammen joen rannalla Törnävällä. Vuonna 2021 juhlitaan Sorsanpesän 50-juhlavuotta, kun hotelli avattiin vuoden 1971 juhannuksena. Näiden 50-vuoden historiallakin voidaankin todeta, että kaikilla pohjolaisilla on tarina Sorsanpesästä, näitä voi lueskella mm. Sorsanpesän Facebookista.
Sorsanpesän erikoisuus on ympyrän muotoinen päärakennus ja hotellin käytävää pitkin voi kiertää koko rakennuksen ympäri. Sorsanpesä on myös ainut hotelli Seinäjoella, jossa on oma iso uima-allas. Sorsanpesä on toiminut liikemies Reima Kuislan johtamana vuodesta 2010, ja hän teetti hotelliin remontin arkkitehti Eckhard Strahlin ja sisustusarkkitehti Jaakko Puron johdolla.
Hotelli Sorsanpesässä on 133 hotellihuonetta ja 10 erilaista kokoustilaa, joista yksi on legendaarinen juhla- ja kokoustila Prunni. Ravintola Sorsanpesän aamiainen palvelee joka aamu ja A la carte -ravintolasta saa tilattua ruokaa klo 17 eteenpäin. Kesäisin on avoinna ihana jokiterassi, jossa on jopa 100 asiakaspaikkaa. Lue lisää Hotelli Sorsanpesän sivuilta.
Kodikas Hotelli Fooninki
Hotelli Fooninki sijaitsee Seinäjoella Hyllykalliolla, 3,5 kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta. Finlandiahotelli Fooninki kuuluu yksityisten yrittäjien kotimaiseen Finlandiahotels ketjuun. Hotellissa on yhteensä 30 hotellihuonetta, joissa saa varmasti maittavat yöunet, sillä kaikki vuoteet, peitot, tyynyt ja päiväpeitot on uusittu vuona 2018. Löytyy myös oma tyynymenu, jolta asiakas voi valita mieluisan tyynyn. Kaikki hotellihuoneet ovat kahden hengen huoneita. Hotellin kahdesta suite -huoneesta toisessa on oma sauna. Myös asiakaskäytössä on kaksi saunaa, Pikku- ja Isoo miilu, kun huonehintaan kuuluu aina iltasauna. Hotellista löytyy myös 4 erikokoista kokoustilaa noin 10-70 henkilölle, joihin voi pyytää erilaisia kokoustarjouksia.
Fooningin ravintolasta saa buffet-aamiaista ja lounasbuffettia, sekä a la cartea. Ja jos alkaa tehdä viikonloppuna lounasbuffettia mieli, niin täältä lounasta saa myös lauantaisin! Fooningista saa myös meheviä pizzoja, myös vegepizzoja, omavalintaisella pohjalla: tavallinen, gluteeniton tai pannupizza. Fooningin ravintolasalissa järjestetään mielellään juhlatilaisuuksia ja saliin mahtuu jopa 100-120 henkilöä. Lue lisää Hotelli Fooningin sivuilta.
Pohojammaan Original Sokos Hotel Lakeus
Original Sokos Hotel Lakeus sijaitsee aivan Lakeuden Ristin tuntumassa. Hotellin teema pyörii pohjalaisen vieraanvaraisuuden ja ylpeyden ympärillä, jossa oma maakunta pääsee kauniisti esille. Pohojalaisuutta korostetaan mm. murteen käytöllä sekä seiniä koristavilla latomaisemilla. Lakeudessa on 150 hotellihuonetta, joissa 64:ssä huoneessa on oma pieni sauna. Erikoisuutena on kaksi pandahuonetta, joiden seinillä koristaa kuvat Ähtäri Zoon pandoista, Lumista ja Pyrystä. Näitä huoneita on myös sisustettu Vallilan panda-aiheisilla tekstiileillä. Hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsee kaupungin komeimmat kokous- ja saunatilat, joista on suora näkyvyys Lakeuden Ristille. Kokonaisuudessaan Lakeudesta löytyy 10 eri kokoista kokoustilaa. Lue lisää Original Sokos Hotel Lakeudesta täältä.
Hotellin Ravintola Matadorin ruokalistaa ja aamiaispöytää koristaa oman maakuntamme tuotteet. Aamuisin saatavilla on tuoreita tyrnishotteja ja esimerkiksi banaanipannukakkua ja porkkanapiirakaa. Hotellin päädystä löytyy myös sporttipub, Wilson Pub, jossa pääsee nauttimaan penkkiurheilusta. Lue lisää Ravintola Matadorista sekä Wilson pubista.
Kauniita unia Seinäjoen Original Sokos Hotel Vaakunassa
Original Sokos Hotel Vaakuna sijaitsee Seinäjoen keskustassa, kauppatorin yhteydessä. Tämän Sokos hotellin teema pyörii ylellisyyden ja suomalaisten yhteistöiden ympärillä, joka näkyy esim. huoneiden sisustuksessa. Vaakunasta löytyy kuntosalitilat, joita myös Lakeuden asiakkaat saavat käyttää. Vaakunassa on 147 huonetta ja kaksi tilaa 8-12 henkilön kokouksille sekä kaksi kabinettia, joissa voi kokousten ohella vaikka lounastaa. Hotellin Ravintola Talriikissa on satokausiajattelun periaatteella toimiva menu ja ihana maittava aamiainen. Hotellin läheisyydestä löytyy myös Ravintola Amarillo ja Yökerho Karma. Seinäjoen Original Sokos Hotel Vaakuna täytti vuoden 2021 syyskuussa 30 vuotta. Lue lisää Original Sokos Hotel Vaakunasta täältä. Voit lukea lisää Ravintola Talriikista, Ravintola Amarillosta sekä Yökerho Karmasta Visit Seinäjoen sivuilta.
Molemmat Seinäjoen Sokoshotellit vetävät puoleensa kaikenlaisia matkustajia, niin perhematkustajia kuin urheilujoukkueita tai työmatkustajia. Lakeuden Ravintola Matador ja Vaakunan Ravintola Talriikki ovat niin kutsuttuja uniikkeja ketjuravintoloita, sillä niissä on omat erilaiset menunsa. Matadorissa on oikein Etelä-Pohojammaalainen menu ja Talriikissa on oma viinierikoisuutensa viinikellarineen.
Molemmissa hotelleissa on myös saunasertifikaatti ja Green Key -ympäristömerkki, joka tarkoittaa sitä, että hotelleissa toimitaan Green Keyn ympäristökriteerien mukaisesti ja pidetään näin huolta ympäristöstä. Hotellihuoneiden ja saunatilojen saunoista löytyy yhteistyössä Artic Natural Productsin kanssa tehdyt koivutuoksut, sekä Vaakunasta löytyy Jooga-kirjoja vaikka saunajoogaa ajatellen. Original Sokos Hotel tekee myös yhteistyötä Puukkotehdas Iisakki Järvenpään kanssa, joten molemmista hotelleista voi ostaa vaikka tuliaisia läheisille.
Sofia Tyni, harjoittelija
Visit Lakeus (2022)