123456789

Golfseikkailija Jussi Evinsalon tavoitteena on pelata golfia Suomessa ulko-olosuhteissa vuoden jokaisena kuukautena – ja yleensä totutusta poikkeavalla tavalla. Golfseikkailijalle golf ei ole etiketin mukaisten käyttäytymismallien ja vuosisatojen aikana vakiintuneiden tapojen määrittämä suoritus, vaan mielentila ja elämäntapa. Jussi Evinsalon golfseikkailuja voi seurata kuukausittain Golfpiste.com-verkkosivuilla sekä somen @golfseikkailija-tileillä.

Astuin ulos kotiovesta toukokuisena sunnuntaina kello 07:30. Kolmen hengen peliporukkamme vaappui unihiekat vielä silmissään ja bägit selässään Helsingin rautatieasemalle.

Samaan paikkaan palaisimme vielä samana iltana, mutta väliin mahtuisi yhtä ja toista – myös kierros golfia Ruuhikoski Golfissa Etelä-Pohjanmaalla.

Junassa meillä oli varattuna oma neljän hengen työskentelyhytti. Kolme miestä ja pelikamat sujahtivat kätevästi omaan akvaarioon junan lähtiessä nykien liikenteeseen. Konduktööri kävi asiaankuuluvasti tarkastamassa liput Tikkurilan jälkeen ja toivotti pitkiä lyöntejä kierrokselle. Golfbägien kanssa kulkevat matkustajat eivät kuulemma ole arkipäivää junissa.

Sunnuntain aamujuna oli hiljainen. Ehkä kyseinen junavuoro ei muutenkaan ole se vilkkain, mutta tyhjää oli. Erityisaikana myös junan ravintolapalvelut oli vielä toistaiseksi suljettu, joten omilla eväillä mentiin. Ehkä maailman nopeimmat lihapullat olisivat muuten uponneet matkalla.

SEINÄJOEN JUNA-ASEMALLE saavuimme kaikkien ihmetykseksi 15 minuuttia aikataulua edellä. Ei ollut raiteilla ruuhkaa. Helsingistä Seinäjoelle kahdessa ja puolessa tunnissa ei ole ollenkaan paha.

Avaruuden pääkaupunki otti meidät vastaan Lakeuden ristin koko komeudella. Ensimmäiseen draiviin oli vielä aikaa noin puolitoista tuntia. Matkaa Ruuhikoskelle oli edessä vajaat 10 kilometriä. Sen taittaisi kätevästi pyörällä bägi selässä hyvänä alkulämpönä.

 

Tiesimme, että Seinäjoen kaupunki oli ottanut käyttöön ison läjän uusia kaupunkipyöriä. Easybikesovelluksen kautta paikansimme nopeasti kolme vapaata pyörää Matkakeskuksen pihasta. Pyörien käyttöönotto sovelluksen kautta oli helppoa, ja hetkessä olimme satulassa. Google Mapsista nopea kartanluku, kypärät päähän ja marssikomento.

Kolme golfaria lähti bägit selässä huojuen sotkemaan pyörillä kohti kenttää. Oli siinä jotain koomista. Painoa oli pyörien selässä riittämiin, onneksi myös ilmaa renkaissa. Lämpötila ei varsinaisesti ollut kesäinen, +8 astetta. Hiki iski silti pintaan melkein heti. Kuului pientä ähinää ja puhinaa, ehkä joku ärräpääkin.

Pyhään heräilevät kaupunkilaiset hieraisivat pari kertaa silmiään, kun etenimme nätissä jonomuodostelmassa kuin polkupyörämarssilla konsanaan. Jokainen vastaantulija loi meihin pitkän ja merkitsevän katseen. Huomasimme myös, että ohittaminen bägi poikittain selässä vaatii kohtalaisen turvavälin. Toisaalta se varmistaa ajan henkeen sopivasti sosiaalisen etäisyyden.

Etenimme rauhallisesti, sillä kaikkea energiaa ei sopinut tuhlata tälle etapille. Yhden reidet menivät juntturaan jo puolivälissä matkaa. Kiukun kautta pieni tauko ja satulan säätö maksimikorkeuteen. Reitti oli Pohjanmaan tyyliin melko tasainen, ja aakealla laakealla suunnistaminen oli kohtalaisen helppoa.

TASAN KELLO KAKSITOISTA saavuimme Ruuhikoskelle, jossa toimitusjohtaja Jyri Sarvikas otti meidät vastaan klubitalon portailla. Tunnelma oli vähintäänkin hilpeä. Muut pelaajat ihmettelivät, että olimme saapuneet kentälle pyörillä. Ihmetys syveni entisestään, kun kerroimme tulleemme Helsingistä saakka.

Kentällä oli alkamassa kilpailu kello 13, joten lähdimme liikkeelle nopeasti auraamaan tietä. Yhdeksän kilometrin pyöräily oli nostanut hyvän hien pintaan, ja kroppa oli lämmin. Ykkösväylän tiiauspaikalla tunnelma oli korkealla. Vinkitkin olivat parasta luokkaa, sillä saimme Jyri Sarvikkaan paikallisoppaaksemme.

Ruuhikosken kenttä yllätti monella tapaa. Monessa kohtaa ei voinut uskoa, että kenttä oli täynnä. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut missään. Erittäin onnistuneesti suunniteltu kenttä kätki pelaajat omille väylilleen.

Takaysillä mielikuvien lättänä Pohjanmaa sai uuden ulottuvuuden. Ruuhikoski ei ollut mikään laakea peltokenttä. Ähinä kävi, kun työnsimme kärryjä mäkeä ylös kerta toisensa jälkeen. Fiilistelimme maisemia, komiaa oli. Kun kesä vielä etenee, niin kenttä on todella näyttävä ja kaunis. Kierrosta edeltänyt pyörämarssi ei haitannut pelaamista. Päinvastoin, kroppa oli lämmin, eikä kolmea ensimmäistä väylää tarvinnut hukata lämmittelyyn. Suurempi uhka oli bensan loppuminen kropasta. Tuhti aamupala ja pienet välipalat matkalla eivät rotevaa golfseikkailijaa pitäneet kylläisenä. Väylällä viisitoista vatsassa kävi sellainen kurina, että se kuultiin varmasti klubitalolla saakka. Kierroksen puolivälissä nautittu munaleipä oli kadonnut jo koneesta.

Kierroksen jälkeen Ravintola Ruuhikosken maittavat makkaraperunat katosivat take away -annoksina parempiin suihin klubin rappusilla. Se oli tehokas kymmenen minuutin hiljainen hetki. Tarvittavat polttoaineet koneeseen ja sitten kotimatkalle.

KLUBITALOLLA KÄVI KUHINA, ja saimme ihmettelijöitä kavereiksi, kun aloimme pakkaamaan tavaroita pyörien vieressä. Yksi pyöristä teki tenän, eikä lukkoa saatu auki.

Kellon ollessa jo yli kuusi illalla meidän piti tehdä ratkaisu ja jättää pyörä klubitalon pihaan. Yksi porukastamme jäi tilaamaan taksia, kun lähdimme toisen kanssa sotkemaan kohti keskustaa ja juna-asemaa. Reidet ilmoittivat välittömästi haluttomuutensa jatkaa matkaa. Pakko silti oli, jos meinasi kotiin päästä. Väänsimme pyörillä kohti määränpäätä, emmekä juuri jutelleet. Päivän rasitus alkoi tuntua kropassa.

Päästyämme kaupunkiin parkkeerasimme kaupunkipyörät telineisiin ja siirryimme hieman tönköillä jaloilla asemahallin suojiin toipumaan. Taakse jäänyt matkaajamme liittyi taksin tuomana seurueeseen.

Kotimatka oli väsyneen hilpeä. Palautusjuoma teki kauppansa ja fiilistelimme kenttää, joka oli perustason klubipelaajille paikoittain vaativa. Näyttävä kokonaisuus, jonka takia ehdottomasti kannatti matkustaa kauempaakin. Pohdimme yhdessä, että kenttä olisi kiva nähdä myös kesällä täydessä loistossaan.

PALASIN KOTIIN ILLALLA kello puoli kaksitoista, takanani kuudentoista tunnin päivä. Garmin näytti, että jalkaa oli liikutettu reippaasti, kaksikymmentätuhatta askelta. Siihen päälle kahdeksantoista kilometriä pyöräilyä. Triatlonin kolmas osuus meni junan penkissä istuen.

Junalla matkustaminen kaupunkipyörää apuna käyttäen on todella miellyttävä tapa tehdä golfreissu. Siinä joutuu näkemään hieman vaivaa, mutta vaivannäkö palkitsee. Reissun punainen lanka oli tietenkin golfkierros. Sen ympärille nivoutui kuitenkin paljon muuta, jotka tekivät päivästä elämyksen.

Tulosta tuli, tunnetta sitäkin enemmän. Se on tärkeintä.

Jussi Evinsalon golfseikkailuja voi seurata kuukausittain Golfpiste.com-verkkosivuilla sekä somen @golfseikkailija-tileillä.

Artikkeli julkaistu Golf-lehdessä 3/2020.

 

Share This

Kysy – ja Visit Seinäjoki vastaa!