Tapahtumakaupunki Seinäjoen voi tahdittaa myös omilla toiminnoilla. Testasimme ystäväni Annen kanssa melontaa ja metsäjoogaa. Samalla reissulla tuli otettua käyttöön myös kaupunkipyörä – tosi kätevä tapa liikkua.
Seinäjoen keskusta on sopivan kokoinen pyöräilijälle, sillä suurin osa kiinnostavista paikoista on pienen pyörämatkan päässä. Nappasimme Easybike-pyörät rautatieasemalta, niitä löytyy myös 13 muulta pyöräasemalta – esimerkiksi Ideaparkista, liikuntapaikoilta ja kulttuurialueilta. Puhelinsovelluksen lataaminen oli melko helppoa, sitten tarvitsi vain skannata pyörän QR-koodi ja hypätä pyörän selkään. Pyörissä on säädettävät satulat ja etukorit, jossa kulkee laukku kätevästi mukana. Toivottavasti väki ottaa kaupunkipyörät ahkeraan käyttöön, että vuoden loppuun kestävä kokeilu vakiintuisi pysyväksi pyöräpalveluksi.
Käväisimme ennen melontaa keskustorilla kahvilla ja mansikkaostoksilla, nyt ovat punaiset herkut parhaimmillaan. Kiva nähdä, että torielämä on vilkastunut hyvien säiden myötä. Jokirantaan ajellessa ihailimme vanhan sairaalan miljöötä, unelmissani perustan sinne upean hotellin. Wild Adventuren Kari Saikkonen odotti meitä Pumppurannassa kolmen kajakin kanssa. Hupsista, näyttivät melko huterilta paateilta, kuinkahan tässä oikein käy? Selviämmeköhän kastumatta?
Luontoelämysohjelmia ja välinevuokrausta (kajakit, sup-laudat ja sähköpyörät) tarjoava yrittäjä rauhoitteli, että vain muutamalla kesässä kaatuu kajakki. Yleisin syy on liian nopeat kallistukset ja jännittäminen. Eli rennosti vaan heittäytymällä matkaan, niin hyvä tulee. Saimme alkuopastuksen, josta tuli mieleen lentoemäntien vastaava tuokio ennen koneen lähtöä. Karin liikeradat ja puhe ovat rutinoituneet vuosien aikana selkeäksi paketiksi, ei muuta kuin kajakit vesille.
Melonnan kaksi vaikeinta rastia ovat kajakkiin meno ja sieltä nouseminen. Karin opastuksella laitoin melan istuinosan selkäpuolelle sidontaotteeseen, istahdin laiturille ja hinasin peppuni kajakkiin. Sehän sujui (kohtuullisen) näppärästi, siirsin ajatuksissani vielä haasteellisemman ylösnousun kauas tulevaisuuteen. Oli kuitenkin ihan pakko kysyä Karilta, että onko hänellä melonnassa jotain paino- tai ikärajaa: Ei hätää, mukana on ollut kaikenikäisiä kolmevuotiaasta seitsemänkymppiseen ja kajakki kantaa 150 kilon verran.
Olen heikko oppimaan liikunnan tekniikoita, golfiakin pelaan lähinnä fiilistuntumalla. Siksi melontani näytti aloittelijan puuhalta ja mela oli välillä väärinpäin. Vahvempi oikea käsi vietti vasemmalle, piti aina välillä korjata reitille. Muutaman kerran Kari joutui pakenemaan kiireesti, etten olisi törmännyt hänen kajakkiinsa.
Mutta kun sain kajakin liukumaan kauniisti, niin voi sitä mielenrauhaa. Pikkuinen vene lipumassa pitkin jokea, arkinen maailma katosi totaalisesti ympäriltäni. Kari totesikin, että suurin osa melojista kokee tuon saman rauhoittumisen tunteen. Veden pinnalla liikkuessa maailmankuva muuttuu omanlaiseksi, luonto tulee jotenkin lähemmäksi. Niin ja se jännittävä kajakista laiturille nousu, sekin onnistui sekä Annelta että minulta melkein kuin oppikirjoista.
Wild Adventure tarjoaa melontaan tutustumista ammattitaitoisten oppaiden kanssa. Jos oman 4–10 hengen ryhmän kokoaminen ei onnistu, yrityksen Facebook-sivuilta löytyy tietoa avoimista lähdöistä. Tästä tosi hyvä fiilis, tullaan varmaan toistekin. Seuraavaksi olisi ihana lähteä mukaan Kesäyön melonta -retkelle, joka toteutetaan Kyrkösjärvellä auringonlaskun aikaan.
Melontapaikalta on kaunis pyöräilyreitti kampusrantaa pitkin Ideaparkkiin, jossa söimme lounasta Skandinavian Bistrossa. Valitsimme alkusalaatit lounaspöydästä, ne ovat onneksi vapautuneet koronakielloista. Ihan hyvä salaattikokonaisuus ja leipä oli todella maukasta. Tarjoilija suositteli jättikatkarapu-pastaa, Anne kokeili sitä. Minä testasin paikan hampurilaisen, ihan maukas tuttavuus. Ideaparkissa kiinnitti huomiota erinomainen kattaus urheilukauppoja, kaikki suosikkini olivat saman katon alla ja melkeinpä vierekkäin käytävällä.
Ruokailun jälkeen oli hyvä hetki pyöräillä katsastamaan kaupungin ylpeys, moneen kertaan arkkitehtuurista palkittu Apila-kirjasto. Aalto-keskuksen nuorin tulokas, vuonna 2012 rakennettu kirjasto on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Näin helteillä se on myös ihanan viileä paikka istahtaa hetkiseksi ja nauttia ympäröivästä kirjojen viisaudesta ja ikkunoista avautuvasta Lakeuden Rististä.
Vesipullot täyteen ja polkupyörillä kohti Kyrkösjärveä (loppumatkassa on kivasti sykettä nostava mäki). Siellä on lähimetsässä Sonya Yasmin vetää metsäjoogaa ryhmille. Liikunnanohjaajan ja joogaopettajan yritys Yoga, Training and Adventures Sonyayasmin tarjoaa metsäjoogaa tilauksesta. Suomalainen metsä on kyllä joogalle ihan paras liikuntatila. Vihreä luonto puhuttelee mieltä paljon vahvemmin kuin kliininen sali.
Sonya on ihanan iloinen ja helposti lähestyttävä joogaopettaja, Namaste. Nepalissa ja Intiassa kouluttautunut nainen puhuu tekniikan tärkeydestä, jokaisen tunnin teemana on oman hengityksen paikantaminen ja yhteyden löytäminen hengityksen kontrolliin. Se kuulemma johtaa huomaamatta flowmaiseen läsnäoloon.
Metsäjoogan tavoitteena on laskeuttaa keho ja mieli paikalleen. Ihan flowtilaan en ensimmäisellä kerralla päässyt, mutta kangistunut kehoni sai taatusti uutta ajateltavaa. Mihin se elastinen Outi on oikein vuosien varrella hukkunut? Suurin vaikutus oli mieleeni: joogamatolla venytellessä eivät häirinneet hyttyset ja neulaset, kun kuuntelin ammattilaisen neuvoja ja katselin pilvetöntä taivasta. Kehon kireys avautui ja löysin joogassa tavoiteltavan maadoittumisen tunteen – olin hetken yhtä metsän kanssa.
Seinäjoki on siitä kiva kaupunki, että sen voi ottaa omakseen monella tavoin. Luonto on yksi parhaimmista tapahtumatuottajista.
Outi Myllymäki
Olenko kartalla? -matkablokkaaja