123456789

Hiihtoloman reseptit

Nyt vähän narraan teitä. Visit Seinäjoki – blogista on totuttu löytämään parhaat vinkit ajanviettoon Seinäjoella, olipa kyse sitten vaikka liikunnasta, kulttuurista, nähtävyyksistä, majoituksesta tai ruokailusta.  Eli reseptit lomailuun, eikö vaan?

Nyt hiihtoloman kynnyksellä en sekoitakaan omaa lusikkaani siihen soppaan, vaan jaan oikeasti reseptejä ja vinkkejä hiihtoloman ruokahuoltoa varten. Hiihtoloma taittaa talven selän ja antaa mahdollisuuden ladata akut taas täyteen. Liikunnan, ulkoilun ja yhdessäolon lisäksi on aika hemmotella rakkaita myös ihanilla talviresepteillä.

Talvilomalla maistuu sopivan tuhti ja mausteinen ruoka.  Uuni- ja pataruuat saattavat tarvita useamman tunnin haudutusajan, mutta itse ruuan valmisteluun ei yleensä kulu kauaa aika. Valmista isoin kattila täyteen lempikeittoasi, monet keitot vain paranevat uudelleen lämmitettäessä. Yksi ikisuosikkini on Itävallan talvisilta rinteiltä mukaan tarttunut gulassikeitto, Joupiskan rinteessä vietetyn talvipäivän jälkeen se maistuu pienimmästä isoimpaan. Gulassikeitto vaan kuuluu talvilomaan.

GULASSIKEITTO
Ainakin kuudelle (6) henkilölle

  1. 500g naudan/hirven paistikuutioita tai jauhelihaa
    1 iso sipuli hienonnettuna
    2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
    2 porkkanaa kuutioituna
    1 nyrkinkokoinen pala mukulaselleriä kuutioina
    1 paprika paloiteltuna
    2- 3 tl mietoa savupaprikajauhetta
    1 tl hottia paprikajauhetta (tai vähän cayennea)
    2 lasia punaviiniä (voit korvata lihaliemellä)
    1 dl tomaattipyrettä
    1 tlk tomaattimurskaa
    2 lihaliemifondia
    1, 5 l vettä (tarvittaessa enemmän)
    2 laakerinlehteä
    1/2 kg kiinteää perunaa, kuorittuna ja kuutioituna
    suolaa, mustapippuria
    ripsaus sokeria
    hienonnettua persiljaa
    smetanaa tarjoiluun

Kuumenna öljy ja ruskista lihat kahdessa erässä. Suolaa ja pippuroi.
Pienennä lämpöä ja lisää sipuli ja valkosipuli kuullottumaan, niiden pehmettyä lisää porkkana ja juuriselleripalat sekä paprika. Lisää mausteet, sitten nesteet ja anna padan hautua 2 tuntia liedellä miedolla lämmöllä.  Lisää nestettä tarpeen mukaan. Jos lihat tuntuvat pehmeiltä ja kypsiltä, lisää perunat ja keittele vielä puoli tuntia. Jauhelihaversioon voit lisätä perunat yhtä aikaa lihan kanssa.

Tarkista maku. Ripsaus sokeria pyöristää tomaattisten ruokien makua.
Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa ja nosta pinnalla lusikallinen smetanaa.

 

Nuorison kanssa valmistetaan yhdessä iso pellillinen perunanachoja.  Kuulumiset ja kevään odotukset vaihtuvat ihan itsestään hyvän aterian äärellä. Perunat voi paahtaa jo valmiiksi, samoin kuin pilkkoa aineet, rakentaa vaan kotiin tullessa aterian uunipellille ja lämmittää sen. Aterian äärestä on sitten hyvä liukua tyytyväisenä sohvalle ja viettää se perheen odotettu elokuva-ilta. Myös ilta suosikki-lautapelin ääressä kuuluu hiihtolomalaisen repertuaariin.

Perunanachot ovat herkullinen vaihtoehto texmex-tortillavirityksille.  Yksi tortilla-nachopäivä kannattaa ilman muuta varata lomakalenteriin, aineksia yhdessä pilkkoessa tulee tekemisen fiilis ja jokainen voi olla oman annoksensa keittiömestari ja kerätä lempiherkkunsa omaan annokseensa.

PERUNANACHOT
Kuudelle (6) henkilölle
1,5 kg perunoita
2 rkl öljyä
2 rkl tacomaustetta (tai suola, pippuri, paprikajauhe, valkosipulijauhe, korianteri, cayenne, oregano)
juustokastike
1 dl ranskankermaa/kermaa/maitoa
I prk Koskenlaskija Ruoka&Dippi, Cheddar
0, 5 dl tai maun mukaan silputtuja jalapenoja tai punaisia chilejä (säilykkeenä)
pinnalle
2 isoa tomaattia pieninä kuutioina
1 punasipuli hienonnettuna tai pari uuden sadon punasipulia varsineen
2 avokadoa kuutioina
2- 3 limeä
1 korianteripuska hienonnettuna
suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Viipaloi pestyt perunat kuorineen reilun 1/2 cm paksuisiksi siivuiksi. Laita siivut kulhoon ja kierittele öjyssä, sitten mausteissa. Paahda uunissa kauniin pilkullisiksi 225 asteessa n. 20–30 min.
Valmista juustokastike lämmittämällä neste ja juustodippi kasarissa (tai mikrossa), lisää lopuksi chilit.
Kokoa annos joko isolle tarjottimelle tai annoslautasille. Tarkista, että perunoissa tarpeeksi suolaa. Ensin perunat joiden päälle valutat juustokastikkeen ja sitten päälle tomaatti, sipuli, avokado ja korianteri.
Lohko limet ja aseta tarjolle. Jokainen puristakoon siitä oman annoksensa päälle.

Keittiössä vietetty aika rakkaiden kanssa on parasta laatuaikaa. Tutkikaa yhdessä keittokirjoja ja reseptejä netistä, heittäytykää villiksi ja valmistakaa ruoka, jota kukaan ei ole koskaan kokeillut aikaisemmin. Minulle yksi sellainen oli viime talvena tämä länsiafrikkalainen kanapata (itteäkin jännittää, mitä keksin tänä vuonna?), joka saa juurevan makunsa maapähkinävoista. Koska Itä- Afrikasta tuuli toi jo terveiset lumen päälle levinneenä hiekkana, otetaan Länsi-Afrikasta mukaan tämä herkullinen pataruoka. Muista hauduttaa miedolla lämmöllä, maapähkinävoi takertuu mielellään pohjaan!

LÄNSIAFRIKKALAINEN KANA-MAAPÄHKINÄPATA
Kuudelle (6) henkilölle
2 rkl öljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
750 g broilerin paistipaloja
1 rkl kuivattuja punaisia chilihiutaleita
suolaa, mustapippuria
1,25 l kanalientä (fondista)
2 bataattia kuorittuna ja lohkottuna
1 tlk tomaattimurskaa
250g tuoretta pinaattia ja/tai lehtikaalia revittynä
3 dl rouheista maapähkinävoita
pinnalle: Kuorittuja, suolaamattomia maapähkinöitä ja reilusti korianteria

Pehmittele sipuli, valkosipuli ja inkivääri miedolla lämmöllä öljyssä pannulla. Paloittele paistipalat 2-3 osaan ja heitä pannulle ruskistumaan. Kun kanapalat ovat saaneet väriä, suolaa ja pippuroi ne ja ripottele pinnalle chilihiutaleet. Kaada päälle kanaliemi. Lisää keitokseen lohkotut bataatit ja tomaattimurska ja anna kiehua miedolla lämmöllä n. 15 min. Lisää vihreät ja maapähkinävoi ja anna kiehua vielä 20 min.

Pastaruuat ovat ihanan nopeita ja ihanan hiilihydraattisia, sitä kroppa suorastaan huutaa hiihtolenkin jälkeen. Pitkään haudutetut kastikkeet, vaikka se bolognese, valmistetaan etukäteen ja lämmitetään pastan keiton lomassa. Toiset pastaruuat, kuten vaikka ikisuosikki Carbonara , valmistuvat alusta loppuun pastan keittyessä. Tämä chorizo- tuoremakkarapasta on talvisen mausteinen, astetta miedomman version saat perinteisestä siskonmakkarasta.

CHORIZO-TOMAATTIKASTIKE PASTALLE
Neljälle (4) henkilölle
2 rkl oliiviöljyä
1 salottisipuli pilkottuna
1 sellerinvarsi silputtuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
2 rkl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
2 dl punaviiniä (voi korvata lihaliemellä)
3 chorizo-tuoremakkaraa (miedomman version saat siskonmakkarasta)
1 tl savupaprikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1rkl kuivattua basilikaa
tuoretta timjamia ja basilikaa
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit ja selleri miedolla lämmöllä pehmeiksi. Lisää tomaattipyree, -murska ja viini. Sekoita. Purista chorizomakkara kuorestaan kastikkeen joukkoon pikku pallukoiksi. Lisää savupaprika, oregano ja basilika. Anna porista hiljakseen ilman kantta n. 15 min. Mausta vielä suolalla ja mustapippurilla. Sekoita kastike tuorepastan joukkoon italialaiseen tyyliin, mausta tuoreyrteillä ja raasta lautasella päälle vielä parmesaania.

Kun nyt suurin osa meistä saa luvan kanssa viettää hiihtoloman kotiseudulla, kannattaa hyödyntää Seinäjoen upeat laavut ja kodat ja lähteä eväsretkelle patikoiden, lumikengillä tai hiihtäen. Nurmon banaani on melkoinen must erätulien ääressä, mutta kun pakkaat rasian täyteen peltilihapiirakkaa, voit istahtaa evästauolle ihan minne vaan. Muista lämmittävä pyllynalusta!

Jos et ole vielä peltilihapiirakkaa kokeillut, tartu tuumasta toimeen, sillä se on kyllä yksi parhaita hiihtolomaeväitä.

PELTILIHAPIIRAKKA

Rahkavoitaikina
300 g maitorahkaa
250 g huoneenlämpöistä voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita rahka ja voi hyvin kulhossa. Lisää vehnäjauho, johon olet sekoittanut leivinjauhon. Sekoita taikina nopeasti sekaisin, vältä turhaa sekoittamista. Muotoile taikina köntiksi ja laita tuorekelmulla peiteltynä jääkaappiin kovettumaan (mielellään tunti, mutta myös yön yli käy).

Täyte

1 rkl öljyä
500 g jauhelihaa
2 sipulia
1 tl maustepippuria
2 tl paprikaa
1tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
1/2 tl cayenneä
suolaa maun mukaan
2 dl puuroriisiä
5 dl vettä
kanaliemikuutio
3 keitettyä kananmunaa (6 min)
voiteluun vielä 1 muna

Paista jauheliha öljyssä sipulin kanssa niin lempeästi, ettei sipuli pala. Mausta mausteilla. Keitä riisi kypsäksi kanaliemessä. Kuori ja hienonna munat. Lisää riisi ja kananmuna.

Jaa kylmä taikina kahteen ja kaulitse (käytä reilusti lisää vehnäjauhoja jos taikina tarttuu kaulimeen) kahdeksi pellille sopivaksi suorakaiteen malliseksi palaksi leivinpaperin päällä. Itse painelin pohjaa muotoon myös sormin, se kun on mielestäni kaulimista helpompaa.

Levitä täyte taikinalevyn päälle ja kippaa sitten toinen levy kanneksi sen päälle, irrota leivinpaperi varovasti piirakan pinnalta. Pistele haarukalla piirakkaan reikiä ja voitele vatkatulla kananmunalla.

Paista uunin alatasossa 200 asteessa 40 min.

Taikinaterapia on nimensä veroista. Soisin, että jokainen ehtisi leipoa pullaa tai pyöräyttää sämpylät, eikä mokkapaloihin kyllästy koskaan. Jälkiruokapuolella maistuvat vuorenvarmasti aina lätyt, vohvelit ja kropsu. Niillä on ehkä maailmasta helpoin hemmotella perhettä.

Mutta jos minä haluan oikein silmät kiinni nauttia jostakin, haarukallinen kerrallaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin valmistaa Tiramisu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Se ei ole aivan yhtä nopealiikkeinen kuin lätyt, koska se tulee valmistaa jääkaappiin tekeytymään useita tunteja ennen nautiskelua. Toisaalta, valmistusprosessiin ei kuulu minkään sortin paistamista!

TIRAMISU
kymmenelle (10) henkilölle
5 munaa
1 dl sokeria ( tämä on siis sama kuin 5 rkl)
500 g mascarpone- tuorejuustoa
300 g Savoiardi- keksejä
4 dl vahvaa jäähtynyttä kahvia tai espressoa
5 rkl amarettoa ja/tai konjakkia tai mausta kahvi sokerilla ja rommiaromilla
tummaa kaakaojauhetta
tummaa suklaata

Riko kananmunat eritellen keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset sokerin kanssa vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone. Vatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi ja kääntele vaahto keltuaisseokseen. Laita valitsemasi vuoan pohjalle ohut kerros munamascarponeseosta. Raasta päälle tummaa suklaata. Kastele savoiardi-keksit yksi kerrallaan kevyesti kahvi-viinaseoksessa (ne kyllä pehmenevät sitten misun sisällä) ja lado vierekkäin vuokaan. Laita uusi kerros seosta, raastettua suklaata ja toinen kerros keksejä. Mielestäni kaksi kerrosta keksejä on sopiva. Lopuksi loput massasta päälle ja tiramisu jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli. Ennen tarjolle vientiä siivilöi päälle reilu kerros tummaa kaakaojauhetta.

Hiihtoloma on omassa perheessäni tiukasti sidoksissa koulujen loma-aikaan, mutta näitä reseptejä fiilistellessäni en malta odottaa perjantaita, josta lasken hiihtoloman alkavan. Helppona avauksena voisi tilata kotiin vaikka pizzaa, hampurilaisia tai sushia. Katsotaan mihin raati päätyy.  Ja suunnitella sitten väljästi hiihtolomaviikon ruokalista kaikkien toiveita kuunnellen. Ei siitäkään pidä ottaa stressiä. Luultavasti meillä ainakin kerran paistuvat myös Atrian pinaattiletut.

Kerrankin ei tarvitse pakata-purkaa-pakata-purkaa, istua tuntikaupalla pylly puuduksissa autossa tai stressata yhtään mistään. Hiihtolomalla -21 nautin omasta kodista, perheen läsnäolosta mukavan puuhastelun parissa ja ulkoilusta.

Meidän leppoisan hiihtolomaviikon kohokohdiksi olen miettinyt. että kokkailisimme itse kotona sushia, järjestänyt meille yhden yön staycationin paikallisessa hotellissa perheen tyttöjen kesken (koska puhtaat vieraat lakanat on parasta, ja se aamiainen!) avantosaunaelämyksen ja Kalajärven luistelubaanakin on testattava vielä toistamiseen tälle talvelle. Murtsikat ja laskettelusukset ja pulkat odottavat käyttäjäänsä autokatoksen seinää nojaten ja sopivan kuutamoisena iltana meikä pyrähtää taas villasukkajuoksupoluille!

 

Nämä houkuttelevat hiihtolomaviikon ruokaideat ja reseptit kokosi teille Nanna Rintala
Nannan ihania ohjeita voit seurata Kaikki äitini reseptit -blogista.

Share This