123456789

Tapahtumat Seinäjoella

Vauhtiajot Race & Rock

Vauhtiajot Race & Rock

Vauhtiajot Race&Rock 16.-19.7.2020

 

VAUHTIAJOJEN LAVOILLE HUIPPUARTISTEJA

Vuosien varrella jo legendaariseksi muodostunut musiikkifestivaalia ja rataurheilua yhdistelevä Vauhtiajot Race & Rock -tapahtuma järjestetään tulevana kesänä Seinäjoella 16.-19.7.2020. Vuosittain kasvavan yleisön keräävä Vauhtiajot järjestetään tuttuun tapaan Seinäjoen keskustassa ja Kapernaumissa. Tapahtuman uudistunut iltatapahtuma-alue säilyy hyväksi todettuun tapaan K-18 -alueena

Suomen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Chisu nähdään kesällä Seinäjoella. Reilun kymmenen vuoden aikana Chisu on saavuttanut jo melkeinpä kulttimaineen suomalaisella viihdekentällä. 

 Elastinen on artisti, tuottaja ja vuoden 2013 Positiivisin suomalainen. Elastisen hymy valaisee myös Vauhtiajojen lavan tulevana kesänä.  

 Ellinoora on uuden sukupolven laulaja-lauluntekijä, valovoimainen live-esiintyjä, jonka tulkinta saa katsojan kananlihalle.

Vauhtiajojen ikisuosikki Klamydia matkaa jälleen Seinäjoelle! Pitkän linjan punk-bändi on perustettu Vaasassa jo vuonna 1988. Klamydia on tunnettu humoristisesta tyylistään, mutta bändin melkein 500 kappaleen joukkoon mahtuu myös vakavampia ja kantaaottavia teemoja. 

 Maija Vilkkumaa on ollut suomalaisen musiikin kulmakivi ja edelläkävijä jo 1990-luvulta. Maija Vilkkumaa on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista. 

 Suomen suosituimmaksi räppäriksikin kutsuttu Pyhimys saapuu Seinäjoelle heinäkuussa. Pyhimys on tunnettu moniulotteisista ja ajatuksia herättävistä lyriikoistaan ja samoilla sanoilla voidaan kuvailla myös miehen artistipersoonaa. 

Lisäksi Vauhtiajoilla esiintyvät Suurlähettiläät, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani, TehosekoitinVesalaJ.KarjalainenKaija Koo sekä Popeda. Loput Vauhtiajojen kesän 2020 ohjelmistosta julkaistaan maaliskuussa. 

Liput tapahtumaan myy Lippupiste sekä Tiketti.

Lue lisää tapahtumasta täältä!

Tutustu tapahtumien suurkaupungin muihin tapahtumiin täällä!

Share This

Kysy – ja Visit Seinäjoki vastaa!