123456789

Osoite:

Lapuantie 138

Puhelin:

044 751 0064

Sähköposti:

Ylistaron kirkko

Vuodesta 1658 Isonkyrön kappeliseurakuntana toimineesta Ylistarosta tuli itsenäinen seurakunta 1859 ja vuonna 2009 seurakuntaliitoksen yhteydessä Seinäjoen seurakunnan kappeliseurakunta. Ylistaron nykyinen kirkko on seurakunnan kolmas. Se valmistui vuonna 1850 ja vihittiin käyttöön toukokuussa 1852.

Uutta kirkkoa alettiin suunnitella 1840-luvulla, kun silloinen kirkko kävi seurakuntalaisille ahtaaksi. Ylistarolaiset kaavailivat puisen kirkon rakentamista, mutta keisari määräsi keisarilliseen pitäjään rakennettavaksi kivisen kirkon. Myös kirkon paikasta käytiin keskustelua. Rakentamisen aikaan Ylistaro oli Suomen suurin suomenkielinen kappeliseurakunta, jossa oli noin 8 000 asukasta. Kaikkien halukkaiden oli mahduttava kirkkoon ja Ylistaro saikin Suomen kolmanneksi suurimman kirkkorakennuksen.

Kirkko on uusgotiikan varhaisvaiheen ensimmäisiä edustajia Suomessa. Kivestä ja tiilestä tehdyn komean kirkon on suunnitellut valtionarkkitehti E. Lohrman. Kirkon lehterit ovat sivuilla kahdessa kerroksessa ja istumapaikkoja löytyy 1970-luvun korjaustyön jälkeen 2 500. Holvatussa kirkkosalissa on suuri kaari-ikkuna, jonka alla on Kristuksen kirkastumista kuvaava Adolf von Beckerin maalaama alttaritaulu vuodelta 1888. Kirkon pituus on 52 metriä ja leveys 26 metriä. Tornin päässä kohoava pääristi ulottuu 52 metrin korkeuteen.

Sijainti kartalla:

Share This