123456789

Talviuintia Seinäjoella

Avanto, jäinen aukko mustaan veteen. Primitiiviset vaistot lähettävät pakenemiskäskyä ruumiille vaatien lämpöön palaamista ja jäisestä vedestä perääntymistä. Mutta tästä taas löydän itseni, ottamassa askeleen pistelevän kylmään veteen, huvikseni.

Seinäjoella on kolme eri paikkaa avantouimista varten. Tänään päätin käydä niissä jokaisessa.

Suunnittelin eilen päivän kulkua ja mietin, miltä minusta mahtaa tuntua päivän päätteeksi. Aamu-uinti Sahalammella, töiden jälkeen Veneskoskelle nuotiopiknikille ja lopulta ennen auringon laskua Tanelinrannalle saunomaan. Ilman saunaa avantouiminen on hieman haastavampaa, mutta silti yhtä ihanaa! Joka kerta on kuitenkin se epäilys takaraivossa, joka vielä pyytää harkitsemaan uudelleen veteen laskeutumista.

Sahalampi

Eli! Aamun aloitus Sahalammella. Keskustan suosituin uimaranta oli nyt jäinen ja ranta lumessa. Termari täynnä kuumaa teetä ja villasukat jaloissa seisoskelin laiturilla hieman ( = hyvin) epävarmana tästä ideasta. Auringonnousun aikaan jään pinta oli kuin hopeaa.

Laiturin lähellä on pukuhuoneena toimiva kontti. Pukkaria varten on ostettavissa avain liikuntatoimelta. Paikalle pyöräili hymyilevä uimari. Hän oli täynnä zenmäistä rauhallisuutta kävellessään nauttimaan veden herättävästä voimasta. Pääsin hänen kutsumanaan vaihtamaan vaatteet pukuhuoneelle ja sain hyvän vinkin – mene äläkä mieti! Uiskenneltuaan levollisesti jäisessä vedessä hän puki päälleen ja iloisesti päivänjatkoja toivottaen jatkoi pyörällä matkojansa.

Niinpä juoksin päättäväisesti veteen! Ja yritin saavuttaa saman seesteisyyden kuin tapaamani uimari. Veden kylmyys yllätti. Kylmyys oli kuin kuumia neuloja ympäri kehoani ja kun palauduin hengityksen salpautumisesta, kaikki tuntui hyvin juhlalliselta.

Talviuimisen terveysvaikutuksista ei tarvitse kiistellä. Jäinen pimeys antaa keholle boostin, keho alkaa tuottaa endorfiineja ja veri alkaa kiertää. Onnistumisen tunne on jopa koukuttava. Minulle suurin vaikutus avannosta on mielen rauhoittaminen ja ajatusten selkeytyminen. Tuntuu kuin puhdistuisi kaikista huolista ja tilalle tulee positiivista energiaa.

Kotona pikainen kuuma suihku ja töihin. Olo oli raikas ja voimakas. Aamuisista kylmään syventymisistä saattaa tulla minulle tapa, joka herättää paremmin kuin mikään kitkerä kahvi!

Veneskoski

Energisen työpäivän jälkeen olin innoissani seuraavasta kohteesta, Veneskosken avannosta. Minun piti hieman vakuutella ystäviäni lähtemään mukaan. Kuinka ihmeessä kukaan ei vaikuttanut olevan innokas lähtemään työpäivän jälkeiselle uinnille? Ymmärrän toki, mutta ehkä he eivät tiedä, kuinka paljosta jäävät paitsi! Lopulta sain mukaani Jonin, luotettavan ja tärkeän ystäväni, joka ei miettinyt hetkeäkään lähteä mukaan tähän hiukan absurdiin avanto after work -ideaani. Pakkasin mukaan eväsleivät, vegaaniset grillerit ja kuumaa kaakaota.

Piknik & Avanto! Veneskosken uimaranta on täynnä kesäisiä muistoja. Äitini toi perheemme tänne lukuisia kertoja. Kallion hyppykohta oli silloin vielä uskomattoman pelottava ja korkealla. Nyt ranta oli hiljainen, saunaa ei vielä ollut avattu. Sahalammen ja Tanelin avantoa ylläpitää Lakeuden avantouimarit, täällä Veneskoskella saunaa lämmittää Veneskoski-Viitala-seura. Taivas oli menossa pilvien peittoon ja näytti kuin se olisi juoninut pientä myräkkää.

Jos tämä avantointo menee ohi ymmärryksesi, takaan, että ymmärrät sitä heti kun olet kokeillut, miltä avantoon pulahtaminen tuntuu. Ymmärrät raikkauden tunteen aivan uudella tavalla uinnin jälkeen.

Koskaan ei ole huono aika piknikille. Eväitä napostellessa ja nuotiota sytytellessä Joni kertoi vaarinsa käyvän avannossa aina kun mahdollista. Hän pitää sitä pitkän iän salaisuutena ja talven kohokohtana. Olen iloinen, että olen löytänyt avantoharrastuksen jo ala-asteikäisenä, kiitos mummoni. Joka kerta kesän jälkeen kylmässä vedessä uimiseen pitää hieman pakottautua, mutta rakastuminen uimisen jälkeiseen tunteeseen tulee aina uudelleen. Veneskoski-Viitala-seura on koristellut jouluvaloin polun laiturilta avantoon. Iltaisin näkymä on kuin talvisesta romanttisesta elokuvasta.

Tällä kertaa minulle riitti tosi pikainen pulahdus. Sitten vain äkkiä saunatakki päälle ja nuotion ääreen viimeisiä kaakaokupillisia nauttimaan. Ei ole monia asioita, jotka maistuvat ihanilta muistoilta, mutta kuuma kaurakaakao avannon jälkeen on yksi niistä.

Nämä sinulla kannattaa olla mukana avantoon lähtiessäsi:
• Uimiseen sopivat kengät
• Lämmintä juomaa
• Ystävä! Avantoon mennessä ei saa olla yksin!

Tanelinranta

Auringonlaskun kultainen valo kurkisti esiin horisontista ja Tanelinrannan sauna oli lämmin. Tanelinranta – Tansku – sijaitsee Hyllykalliolla ja se sinne on helppo tulla esimerkiksi bussilla. Olimme siskoni kanssa sopineet tapaamisen avannolla. Vietämme usein tällaisia iltamia yhdessä. Hän ei voinut uskoa minun käyneen jo kahdesti uimassa ja vielä ilman saunaa. Ei se tuntunut jälkikäteen niin pahalta! Oikeasti!

Saunan lämpö toi raukeuden. Siskolla oli tietenkin mukanaan mitä muutakaan kuin itse tehtyä raakasuklaakaakaota. Lapsuusmuistoissa kaakaon rooli oli suuri. Siitä tehtiin itse keittäen erikoisia versioita – jopa chilillä maustettuja. Aurinko oli laskemassa piiloon ja illan mukana tullut viima alkoi tuntua pistelevältä.

Auringon viimeiset säteet, sisaruus, avanto & sauna! Miten täydellinen tunnelma palata vielä päivän päätteeksi jään syleilyyn, jättää murheet lammen pohjaan ja yrittää kestää edes muutama minuutti ylimmällä lauteella.

Löysin sen aamu-uinnilla tapaamani uimarin autuaan olemuksen itsestänikin. Avannosta nauttiminen on myös itsesi ylittämistä. On hetkiä, jolloin tekisi mieli kääntyä pois mustasta jäisestä aukosta, mutta on parempi vain tehdä se kuin jäädä pohdiskelemaan mitään. Ja sitten se on tehty.

Siskollani oli ihana neuvo heille, jotka eivät vielä ole testanneet talviuimista:
Jos ikinä on tarve päästä ylitse jostain harmittavasta asiasta, säikäytä se pois avannon avulla.

Lauantaisin Tanelinrannan lauteet ovat usein täynnä paikallisia avantouijia. Jos olet ensikertalainen, saat varmasti monia vinkkejä ja tsemppejä toisilta harrastajilta. Avantouijien yhteisö on aina avoin kaikille innokkaille kokeilijoille.

Eli, miltä minusta tuntuu nyt kolmen avantokokemuksen jälkeen? Ihanan levolliselta. Suosittelen yhtä kertaa per viikko, se riittää lataamaan akut. Oli pulahduksia kertakäynnillä sitten yksi tai kolme, sillä ei ole niin suurta merkitystä. Lähdimme huolettomana keskustaa kohti. Seesteisyys seurasi minua kuin päiväunien jälkeinen aikamatkustusolo. Se olo, kun et ole aivan varma, paljonko kello on, mutta mieli on kevyt ja onnellinen.

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa tätä avantopäivää kuin täyttävä, lämmittävä ateria. Vinola on miellyttävä Wine & Bistro -ravintola aivan Seinäjoen torin laidalla. Vegaanista pestopastaa odotellessa saunan rentous todellakin vei jalat alta. Italialaista kuivapastaa, yrttejä, vegaanista juustoa ja vegaanista viiniä… Avannon tuoma raukeus teki kaikesta ihastuttavaa.

Ikkunasta avautui näkymä pimeälle ja tuuliselle torille. Paksuihin talvitakkeihin suojautuneita ihmisiä kulki torin halki koteihinsa lämmittelemään. Toivon, että edes jokunen heistä saa joskus tuntea, kuinka vapauttavaa on antautua avannon kylmyydelle.

Visit Seinäjoki haluaa haastaa sinut kokeilemaan Seinäjoen avantoja!

Saunat lämpiävät Veneskoskella ja Tanelinrannalla vielä pitkälle kevääseen asti!

Toteuttaja – Paikallinen kulttuurialan tekijä, joka nauttii ekologisesta elämäntavasta.
Ilta Lauriina Lahti
@iltalauriina
Share This

Kysy – ja Visit Seinäjoki vastaa!